Joulupukin tuomaa

Joulupukki oli tänä vuonna niin mukava, että toi alla olevat elokuva-aiheiset tuomiset:

Grudge match by Stallone ja De Niro, Breaking bad -essu, leffavapareita sekä kaikki sarjan "Moonlighting" tuotantokaudet.

Lisäksi kuvasta jääneen elokuvan: The Grand Budabest Hotel

Arthur Christmas (2011)

Artturi Joulu - Joulupukin poika (Arthur Christmas) on samalta tuotantoyhtiöltä Aardmanin animaatioilta kuin rakastetut Wallace&Gromit - elokuvatkin.

Arthur (James McAvoy) on nykyisen joulupukin (Jim Broadbent) poika. Jokaisella pukilla on 70 vuoden valtakausi, jonka jälkeen kunnia siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Nykyinen joulupukki viettää viimeistä valtakauttaan ja hänen vanhin poikansa Steve (Hugh Laurie) odottaa jo kieli pitkällä puikkoihin astumistaan. Steve ei kuitenkaan perusta joulusta sitä rakastavan nuoremman veljensä Arthurin tapaan vaan pitää hommaa armeijahenkisenä operaationa. Hän hoitaakin lahjojen jaon oganisoinnin tonttuja ohjaten modernilta lentoalukseltaan pukin ollessa lähinnä edustushenkisesti mukana. Steve nauttii onnistuneesta operaatiosta kunnes yksi tontuista huomaa yhden lahjan jääneen jakamatta. Arthur kauhistuu tilannetta, mutta Steve ei jaksa vaivautua enää sitä jakamaan. Joulupukki taipuu Steven kannalle. 

Normaalisti seikkailuita välttävä Arthur päättää, että pikkutytyön on saatava lahjansa vaikka mikä olisi. Hän saakin isoisänsä (Bill Nighy) sekä paketoijatontun (Ashley Jensen) mukaan lahjan vienti hankkeeseensa. Nyt vain homma joudutaan hoitamaan vanhaan malliin reellä, poroilla sekä taikapölyllä ilman teknisiä vempeleitä.

Artturi ja vanha joulupukki

Arthur Christmas oli ihan mukava jouluanimaatio vaikkakin ameijamainen joulunpyöritys alkoikin hieman tympiä. Arthur oli sympaattinen hahmo, joskin hänen ylikorostettu toheloimisensa ei tuntunut kovin orginellilta. Joulupukin manttelin siirtyminen sukupolvelta toiselle puolestaan oli ihan hauska näkökulma joulubisneksen pyöritykseen. Hieman hämmentävää tosin oli muutaman maan liput joulupukin päämajan yläpuolella, joista ainoana pohjoismaana edusti Norja. Ajattelin, että elokuvaan oli lisätty virkistävästi homotonttu, joka tykkää (hieman stereotyyppisesti) paketoida, mutta nettihaulla selvisi, että tonttu olikin vain poikatyttö.

Ihan mukavaa kertoilua, mutta ei yltänyt Wallace & Gromit -mittapuihin. Myöskin hyvin  unohdettava ilman suurempia tunteen nostatuksia.

***

Ohjaajat:Sarah Smith, Barry Cook
Pääosissa:James McAvoy, Jim Broadbent, Bill Nighy
Kesto:97min
Valmistusmaa:UK, USA

Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille! :)

The Dog Who Saved Christmas (2009)

Kuinka voi sössiä näin pahasti elokuvan, jonka nimessä - The Dog Who Saved Christmas - on niin paljon potentiaalia hyvälle feel-good-jouluelokuvalle. Sen sijaan elokuvasta tehtiin jonkinlainen köyhän miehen Yksin kotona koiralla. 

Zeus (ääni:Mario Lopez) on koira, joka ei traumaattisen tapahtuman jälkeen osaa tai halua enää haukkua. Kennelissä ollessaan valitsee hänet hiljaisuudesta huolimatta koiria rakastava perheen isä George (Gary Valentine). Koiraan tykästyy hänen lapsensa, mutta vaimo ei ole tyytyväinen siihen, että koira ei osaa haukkua. Hän ei siis ole hyvä vahtikoira. Vaimo päättää että koira lähtee kun he palaavat äitinsä luota joulun vietosta. Zeus kuitenkin pelastaa joulun kun keksii keinon puolustautua kahta rosvoa (Dean Cane, Joey Diaz) vastaan jotka murtautuvat perheen kotiin. 

Ensinnäkin koiran puute, haukkumattomuus, oli maailman typerin keksintö elokuvan tekijöiltä. Veikkaan että olisi aika monta ihmistä, jotka haluaisivat koiran, joka ei hauku. Toisekseen koira, jonka ajatukset kerrotaan katsojalle ei yleensä ikinä toimi. Paitsi jos joku osaa lukea ne telepaattisesti kuten elokuvassa A boy and his dog. Toisekseen vekkulimaiset viritykset kotona olevan koiran toimesta rosvoille olivat typerät. Talon akka oli myös megalomaanisen kylmä koiraa kohtaan eikä oikein sopinut jouluelokuvan henkeen. Ainoa positiivinen asia elokuvassa oli se, että ilkeänä pidetty kissan omistaja naapurustossa osoittautuikin kivaksi tyypiksi. Pekäsin jo, että kissaihmisiä dissattaisiin pahemman kerran tässä koiraelokuvassa.

*1/2

Ohjaaja:Michael Feifer (The Dog Who Saved Christmas Vacation, My Dog's Christmas Miracle)

Pääosissa:Dean Cain, Gary Valentine, Mario Lopez

Kesto:89min

Valmistusmaa:USA

Nativity 2: Danger in the Manger! (2012)

Harmillisen vähän on tullut nyt katsottua jouluelokuvia vaikka kohtahan se joulu jo on. Aloitin jouluelokuvien tulituksen Nativity!-elokuvan jatko-osalla: Nativity 2: Danger in the Manger!. Pidin kovasti ykkösestä, mutta odotukseni eivät jatkista kohtaan olleet korkealla ja hyvä niin.

Donald (David Tennant) on ala-asteen uusi opettaja. Häntä edeltäny ykkösessä esiintynyt Martin Freemanin näyttelemä opettaja mr. Maddens oli kovin pidetty ja nyt Donaldilla on suuret paineet astua hänen saappaisiinsa. Luokkaa vahtii vain vastuuton ja leikkimielinen mr. Poppy (Marc Wootton). Donald ei ehdi kovin kauaa luokkaansa opettamaan kun jo mr. Poppy suostuttelee hänet viemään lapset osallistumaan joululaulukilpailuun Skotlantiin. Hänen lisäkseen kisaa osallistuvat hänen snobi kaksoisveljensä (David Tennant) sekä kilpailuhenkinen toisen luokan opettaja Gordon Shakespeare (Jason Watkins). Lasten vanhemmat eivät tiedä, että heidän lapsensa on viety tähän kilpailuun ja ovat syystäkin huolissaan.

Donald ja mr. Poppy

Nativity 2 kulki ensimmäisen osan höyryillä. Harmillisesti koko 1. elokuvan sydämenä toiminut Martin Freeman sekä hänen rakastettuaan esittänyt Ashley Jensen puuttui tästä kokonaan eikä David Tennant todellakaan ollut mies hommaan vaikkakin oli ihan hauska pahana kaksoisveljenään. Elokuvan  juonenkehittely oli myös alkueliöiden tasolla, koska heti alussa päätettiin jo lähteä jonnekin Skotlantiin lapsibussillisen kanssa. Elokuvan sisältö muodostuikin suurelti matkalla tapahtuvista kömmähdyksistä sekä lukuisista musiikkiesityksistä (liian monista).

Rahastuksen makua, jonka olisi voinut antaa anteeksi jos Martin olisi ollut mukana.

**

Ohjaaja:Debbie Isitt

Pääosissa:David Tennant, Marc Wootton, Jason Watkins

Kesto:105min

Valmistusmaa:UK

Interstellar (2014)

Christopher Nolan on taas räjäyttänyt pankin uusimmalla tulokkaallaan - Interstellar. Elokuva on jo kivunnut imdb:n parhaiten arvostelluimpien elokuvien listalla sijalle 13. Vielä se ei kuitenkaan yllä Nolanin Yön ritarille, joka pitää sijaa numero 4. Toisaalta taas miehen Inception on jäänyt Interstellarin taakse kohtaan 14. Jos jotain, niin tällä miehellä on ainakin visiota. 

Interstellar näyttää meille karun tulevaisuuden kuvan, jossa maapallolla on käynyt suuri ihmiskato nälänhädän takia. Maanviljelijöitä vaivaa viljelyksiä tuhoava punarutto. Cooper (Matthew McConaughey) on yksi jäljellä olevista maanviljelijäistä ja hänellä on tytär Murph (10v. Mackenzie Foy, keski-ikä: Jessica Chastain, vanhuus: Ellen Burstyn) ja poika Tom (Timothée Chalamet). Heidän kanssa asuu Cooperin lesken isä Donald (John Lithgow). 

Cooper ja Murph

Murph on aina kertonut isälleen kuinka hänen kirjansa puhuvat hänelle, mutta tämä ei ole ottanut tytön kertomaa kuuleviin korviinsa. Tyttärensä johdattamana Cooper havaitsee, että maa yrittää kertoa hänelle jotain morsekoodein. Käy ilmi, että sanomana on tullut koordinaatit NASA:an...tai mitä siitä on jäljellä. Astronautiksi opiskellut Cooper tapaa tukikohdassa vanhan opettajansa professori Brandin (Michael Caine) sekä hänen tyttärensä (Anne Hathaway). Professori houkuttelee Cooperin avaruusmatkalle etsimään asumiskelpoista planeettaa, jonne maan asukkaan voisivat paeta kurjia olosuhteitaan. Murph ei halua, että tämän isä lähtee ja yrittääkin kertoa, että kirjat ovat viestineet hänelle jäämisen puolesta...Cooper kuitenkin lähtee. 

Elokuvassa voi nähdä myös Matt Damonin. 

 Interstellar oli kestoltaa vajaa kolme tuntia, mutta kertaakaan ei tullut kyllästymisen hetkiä vaan piti otteessaan viimeiseen asti. Elokuva alkoi kiihtyä loppupuoltaan kohti yhä uskomattomampiin seikkailuihin, mutta kun antoi tarinan viedä menneessään ja jättää myös omat kolmiulotteiset rajansa taakse, niin pystyi hyväksymään elokuvan neliulotteisen sanoman. 

Karu planeetta

Mitä oikeasti on tapahtunut Matthew McConaugheylle? Häneltä ei ole viime aikoina tullut muuta kuin täyttä kultaa. Interstellariin sopi kuin nakutettu vaikka on ollut elokuvissa kuten "Muuttohaluton poikamies" sekä "Sahara" paljasrintaisena muskelimiehenä. Anne Hathawayn nähtyäni olevan elokuvan pääosanainen olin hieman pettynyt. Mielestäni joku toinen olisi sopinut paremmin. Enkä todellakaan ymmärrä millään tasolla Topher Gracen pientä (tarpeetonta) sivuosaroolia. Aivan parhautta olivat kuitenkin elokuvassa esiintyneet avaruusaluksen miehistön tukena olleet robotit, jotka toivat mukavaa huumoria vakava-aiheiseen elokuvaan. 

Ystäväni ei ollut elokuvan jälkeen varma, että pitikö hän siitä, että musiikit olivat niin "huomattavissa". Hyvän elokuvamusiikin ohjenuoraan kun kuuluu oleellisesti se, että se ei saa nousta esiin. Mielestäni kuitenkin tähän elokuvaan selkeästi ulos tuleva musiikki sopi. Ja kun on kyseessä Nolanin kaltainen visionääri, niin kyllä saa vähän taivuttaa sääntöjä - nehän on tehty rikottaviksi. Musiikki oli todennäköisesti yksi pääsyy siihen, että itselläni oli tunteet koko ajan niin pinnassa. Vuodatin kyyneliä. Olinkin hyvin yllättynyt elokuvan loputtua kun osa ihmisistä alkoi huvittuneesti naureskelmaan. Olihan Interstellarissa paljon nieltävää, mutta ei se minusta ainakaan naurettava ollut.

Kokemus.

****1/2

Ohjaaja:Christopher Nolan (Insomnia, Batman begins)

Pääosissa: Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Jessica Chastain

Kesto:169min

Valmistusmaa:USA, UK

Inception (2010)

Inception kertoo maailmasta, jossa unia pystyy muokkaamaan. Yksi tällainen johtava uniarkkitehti on Cobb (Leonardo DiCaprio), joka ottaa tehtäväkseen istuttaa suurperijän (Cillian Murphy) mieleen ajatuksen, että hänen ei kannata jatkaa isänsä perintöä. Tehtävän toimeksiantaja on perijän suurin kilpailija Saito (Ken Watanabe). Cobb kokoaa tiimin johon kuuluvat: nuori taitava opiskelija Ariadne (Ellen Page), Athur (Joseph Gordon-Levitt), Eames (Tom Hardy) ja Yusuf (Dileep Rao).

Cobbin motivaationa suorittaa riskaabeli keikka joka vaatii useita uni unen sisällä kerroksia toimii hänen lapsensa. Sato on luvannut järkätä Cobbin Jenkkeihin lastensa luoksen, jossa mies on syytettynä vaimonsa Malin (Marion Cotillard) murhasta.  Edesmennyt Mal vainoaakin miestä tämän alitajunnan kerroksissa ja riskeeraa hänen tehtävän. 

Onko se unta vai onko se totta?

Inception ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin moneen muuhun. Elokuva on toki kiehtova rajattoman mielikuvituksen mahdollisuuden luomissa maisemissa. Tekniikka on myös kohdillaan ja maailmat ovat luotu uskottavan näköisiksi. Leonardo kuitenkin jossain määrin tökki, samoin Ellen Page. Toisaalta taas Watanabe toimi, Gordon-Levitt toimi sekä mainio Marion Cotillard. Elokuvan idea oli tuore eikä tuntunut, että katsoo jotain tuttua huttua.

Inception pohtii todellisuuden sekä unen rajoja. Japanilaisessa elokuvassa unitarinat ovat hyvin yleisiä sekä ajatus siitä, että elämä on unta. Siksi onkin hauskaa, että tehtävän toimeksiantaja on japanilainen Sato. Silti Inception ei jatkuvine kerroksineen jaksanut täysin temmata mukaansa. 

Nolanin mielikuvitusta on silti pakko ihailla. 

***1/2

Ohjaaja:Christopher Nolan (Insomnia, Batman begins, Memento)

Pääosissa:Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Levitt, Ellen Page

Kesto:148min

Valmistusmaa: USA, UK

Memento (2000)

Memento teki minuun suuren vaikutuksen kun näin sen noin vuonna 2000. Elokuva, joka kerrottiin lopusta alkuun! Olin myyty. Näin samoihin aikoihin myöskin vuonna 2000 ilmestyneen japanilaisen elokuvan Monday, jossa ideana on hieman samantyyppinen flashbackien muodossa kerrottu tarina. Sekin oli loistava.

Leonard (Guy Pearce) on menettänyt vaimonsa väkivaltaisen ryöstön yhteydessä. Samassa rytäkässä hän menetti lähimuistinsa päähän kohdistuneen iskun jälkeen. Leonard elääkin valokuvien sekä ihoonsa tatioitujen vihjeiden voimalla tarkoituksenaan löytää vaimonsa tappaja ja päästää tämä päiviltään. Leonardia auttaa etsinnöissä kaunis Natalie (Carrie-Anne Moss) sekä poliisina työskentelevä Teddy (Joe Pantoliano). Toinen auttajista ei kuitenkaan toimi täysin puhtaat jauhot pussissaan.

Leonard ja Teddy

Memento säilytti mielenkiintonsa vaikka katsoinkin sen useaan otteeseen silloin kymmenen vuotta sitten. Tosin parhain terä oli jo katseluiden myötä tylsistynyt eikä teho ollut enää niin voimakas. Matrixin myötä ponnistanut Carrie-Anne toi myös vahvasti mieleen 90-2000 lukujen taitteen. Nainen toi kuitenkin elokuvaan kaivattua tunneskaalaa koko ajan pihalla olevan unohtelevan Leonardin kontrastiksi. Elokuvan konsepti on kiehtova ja "loppuratkaisu" ei anna perus-Hollywoodilaista tyydytystä. 

****

Ohjaaja: Christopher Nolan (Insomnia, Batman begins)
Pääosissa: Guy Pearce, Carrie-Anne Moss, Joe Pantoliano
Kesto:113min
Valmistusmaa: USA

Transcendence (2014)

Johnny Depp on His Recent Critical Flops: I Just Don't Give a F*ck

                                                                            -ETonline 

Kriitikot eivät ole aina oikeassa ja kyllä elokuvasta voi pitää vaikka muut eivät niin tekisi. Tästä Transcendencesta täytyy kuitenkin olla samaa mieltä arvostelijoiden kanssa - floppihan se.

Will Caster (Johnny Depp) on huippututkija keinoälyn saralla. Vastaliike on kuitenkin sitä mieltä, että hän on mennyt liian pitkälle tietoisen koneen luomisessa. Anarkistien iskussa Will saa tappavan annoksen säteilyä ja kuolee hiljalleen. Ennen kuolemaansa päättää hän Evelyn-vaimoineen (Rebecca Hall) sekä ystävänsä Maxin (Paul Bettany) avustuksella siirtää tietoisuuteensa bittiavaruuteen. Siirto onnistuu kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta ja pian kone-Will perustaa vaimonsa kanssa laitoksen, jossa huipputekniikalla parannetaan ihmisiä pikanopeudella; koko ikänsä sokea saa näkönsä, raksamiehen verinen jalka paranee heti ja niin edelleen. Samalla kuitenkin anarkistien liike voimistuu ja Will sekä hänen laitoksensa halutaan tuhota. Max käännytetään anarkistien puolelle ja tulee hänelle kiire pelastaa Evelyn konemiehensä kynsistä. 

 

Voi kurjuutta

Transcendence on oppikirjaesimerkki huonosta sci-fi-elokuvasta: 1. Liikaa jäykistelyä. Johnny Depp oli vakava tosikko koko elokuvan ajan. Hän ilmeisesti yritti tekeytyä tietokoneneroksi parhaaksi näkemällään tavalla: olemalla persoonaton pökkelö. Paul Bettany kompastuu harvoin hyviin elokuviin. Nytkin hän oli vetänyt väärät uimahousut jalkaan eikä olisi kuulunut koko altaaseen. Rebecca Hall oli hyvin huolestunut vaimo ja koko ajan surun murtama. Kukaan ei jaksa katsoa tuollaista jatkuvaa angstailua kaikkien pääosaesittäjien taholta. Elokuva voi olla synkkä ilman, että kaikki ovat kuin seipään nielleitä. Ai niin Morgan Freemankin oli mukana. Ei valitettavasti pelastanut elokuvaa. 

2. Tekoäly on käytetty aihe ja jos haluaa syödä osansa siitä piirakasta, niin pitäisi olla jotain maksuvälinettä, että ansaitsee sitä kuluttaa. Tekoäly oli tässä hyvin hatara konsepti, jonka kasvoina kuvaruutu-Will jatkuvasti pousaili. 3. Alkaa lopusta. Jos elokuva alkaa näyttämällä maailman, jossa ollaan palattu tekniikkaa edeltävään aikaan sähköjen mentyä ja internetin räjähdettyä, niin voisiko sen osoittaa vähemmän alleviivaamammin kuin tässä kun näppistä käytettiin ovistopperina?

Elokuvan katselu tuntui hukkaan heitetyltä ajalta. 

**

Ohjaaja:Wally Pfister

Pääosissa:Johnny Depp, Rebecca Hall, Morgan Freeman

Kesto:119min

Valmistusmaa:UK, Kiina, USA 

This Is Where I Leave You (2014)

Seitsemän sietämättömän pitkää päivää (This Is Where I Leave You)  on komedia hautajaisiin kokoontuneesta perheestä.

Judd Altman (Jason Bateman) on juuri saanut tietää, että hänen vaimonsa pettää häntä tämän pomon kanssa. Itsesäälissä pyörivä mies saa ikävän puhelun - hänen isänsä on kuollut. Altmanien perheen äiti (Jane Fonda) haluaa lapsiensa pysyvän viikon ajan saman katon alla viettäen juutalaista suruviiikkoa - shivaa. Suremaan tulee Juddin lisäksi hänen siskonsa Wendy (Tina Fay)  sekä veljensä Phillip (Adam Driver) ja Paul (Corey Stoll). Harvoin toisiaan näkevät sisarukset päätyvät puimaan asioitaan samalla lähentyen. Wendy ei tykkää miehestään ja haikailee aivovamman saaaneesta kouluaikaisesta poikaystävästään (Timothy Olyphant). Phillip on puolestaan täysin vastuuton vaihtaen työpaikkaa ja naista kuin hammaslankaa. Paul on puolestaan se vastuuntuntoinen mies, joka ei kuitenkaan onnistu saamaan vaimoaan raskaaksi.

Altmanit

Seitsemän sietämättömän pitkää päivää ei onneksi taipunut kahdeksi sietämättömäksi tunniksi vaan onnistui ainakin alkupuoliskollaan viihdyttämään mukavasti. Toinen puolikas vaihtoi vaihdetta astetta vakavampaan eikä vitsejä enää lennellyt samalla tahdilla kuin niiden olisi toivonut jatkuvan. Toki tällaisien draaman ja huumorin kanssa leikittelevien elokuvien pitää yleensä välittää mielestään jokin sanoma ja tässä nämä elämän oivallukset sekä henkilökohtaiset päätökset oli jätetty sinne loppupuolelle. Itse en yleensä mene katsomaan tämänkaltaisia elokuvia teatteriin asti, mutta en yhtään ole harmissani, että ystäväni kera tämän näin vaikka sisälsikin tarpeettoman monta "Jane Fondalla on isot luonnottomat tissit" -vitsiä.

Hauska.

***1/2

Ohjaaja:Shawn Levy
Pääosissa: Jason Bateman, Tina Fey, Jane Fonda
Kesto:103min
Valmistusmaa:USA

Reservation Road (2007)

Reservation Road kertoo "hit and run" -tapauksen uhriksi joutuvasta pikkupojasta, Joshista (Sean Curley). Elokuvassa seurataan niin kuoleman kokenutta perhettä: isä-Ethania (Joaquin Phoenix), sisko-Emmaa (Elle Fanning) ja äiti-Gracea (Jennifer Connelly) kuin murhenäytelmän syyllistä, Dwightiakin (Mark Ruffalo).

Ethan ei voi käsittää kuka sieluton rikollinen voi ajaa hänen pikkupoikansa yli ja paeta tilanteesta. Niinpä hän päättää miltei pakonomaisesti selvittää syyllisen. Poliisia ei tunnu tapaus juurikaan kiinnostavan, joten Ethan syventyy omiin tutkimuksiin huolimatta vaimonsa vetoamuksista jättää homma sikseen elossa olevan per. Ethan jopa palkkaa asianajajan hoitamaan tapaustaan, joka on kuka muukaan kuin syyllinen itse. Dwight painii tahollaan omien syyllisyyden tuntojen kanssa ja kamppailee tunnustamisen sekä poikansa luona pysymisen välillä. 

Mukana myös Mira Sorvino Dwightin ex-vaimona.  

Tässä se tapahtui

Reservation road omaa vahvat näyttelijät tunteita herättävällä aiheella. Joaquin on uskottava surun murtamana isänä ja Connelly hallitsee luontaisesti surumielisen äidin. Mark Ruffalo on vähän siinä ja siinä. Hän ei oikein vangitse rooliaan piinaavan kauhuteon kanssa elävänä vaan kuvaus jää aika yksiulotteiseksi ankeiluksi. 

Elokuvassa on kyllä mielenkiintoinen idea esittää yliajo molempien osapuolien näkökulmasta varsinkin kun ajaja oli ihan tavallinen mies. Mielenkiintoa piti yllä jännitys siitä, että milloin Ethan tajuaa, että syyllinen on hänen asianajajansa ja että mitä sitten tapahtuu. 

Jännä elokuva joka ei kuitenkaan yltänyt täyteen potentiaaliinsa. 

***1/2

Ohjaaja:Terry George (Hotelli Ruanda)
Pääosissa:Joaquin Phoenix, Mark Ruffalo, Jennifer Connelly
Kesto:102min
Valmistusmaa:USA, Saksa

Dinner for Schmucks (2010)

Steve Carell näyttelee tässä Dinner for Schmucks -elokuvassa alhaisen älykkyysosamäärän omaavaa Barrya. Miehen harrastuksiin kuuluu kuolleiden hiirien etsiminen, täyttäminen sekä koristelu. Timiä esittävä Paul Rudd on puolestaan hyvin toimeen tuleva analyytikko, joka haluaa edetä firmassaan. Hän esitteleekin pomolleen kunniotusta herättävän idean ja saa siitä hyvästä kutsun vain harvoille tarkoitetulle illalliselle. Ainoa juju on siinä, että illalliselle täytyy tuoda joku kyvyn omaava idiootti. Tyttöystävänsä Julien (Stephanie Szostak) vastusteluista huolimatta Tim päättää viedä Barryn.

Mukana elokuvassa voi nähdä myös muun muassa Zach Galifianakisin, Ron "Konttorirotat" Livingstonin, Jeff Dunhamin sekä David "Pikku-Britannia Walliamsin. 

Tim, Barry ja hänen hiiristä koostuva Viimeinen ehtoollinen

Dinner for Schmucks on täysin idioottimainen elokuva. Sanomana on kliseinen: kaikki ihmiset ansaitsevat tasapuolista arvostusta puutteistaan huolimatta. En pidä Paul Ruddista, mutta tässä hän ei onnistunut ärsyttämään aivan niin paljon kuin yleensä..aina. Steve Carrelista puolestaan pidän ja hänellä olikin hetkensä. Kieltämättä elokuva viihdytti idioottimaisuudestaan huolimatta tai juurikin sen takia. Käsillä näpertämisestä pitävänä nautin Barryn hiiritaiteesta. Ron Livingstonia on aina ilo katsoa. David Walliams ei puolestaan tuntunut oikein sopivan elokuvaan tönkistelevänä aristokraattina.

Tyhmä, mutta vähän hauska.

**1/2

Ohjaaja:Jay Roach (Austin Powersit, Meet the parents)

Pääosissa:Steve Carell, Paul Rudd, Stephanie Szostak

Kesto:114min

Valmistusmaa: USA

Hello again (1987)

Hello again kuului lapsuuteni ehdottomiin suosikkeihin. Olen nähnyt tämän elokuvan useammin kuin ehkä pitäisikään. Ostin nyt nostalgian nälkäisenä elokuvan DVD- version kun kulahtanut vhs on jossain vanhempien kaappien kätköissä.

Lucy (Shelley Long) on kotiäiti, jolla on aikuiseksi kasvanut poika sekä urallaan etenevä kirurgi aviomiehenään. Lucy on kömpelö eikä omaa uraa, joten ei oikein sovellu edustusvaimoksi snobipiireihin. Hänen rikkaita aviomiehiä metsästävä ystävänsä Kim (Sela Ward) on puolestaan näissä tilaisuuksissa kuin kala vedessä. Kun Lucy tukehtuu kanapullaan ja kuolee, niin tulee hänen eksentrinen siskonsa (Judith Ivey) apuun herättäen hänet kuolleista tasan vuosi kuolinpäivänsä jälkeen. Paljon on muutunut vuodessa; aviomies ja Kim on muun muassa laittanut hynttyyt yhteen. 

Tieteellistä ihmettä ja sopeutumista uudelleen elämään auttaa kuuma tohtori Scanlon (Gabriel Byrne).

Shelley Long on mainio herttaisena pääosanaisena. Hänen fyysistä komediaansa on hauska katsoa. Elokuvan juoni on myös herkullinen ja sekoittaa mukavasti komediaa, fantasiaa sekä romantiikkaakin. Gabriel Byrne on myös loistava ja antaa tarvittavaa vakavuutta sekä vakautta suhteessa sekopäiseen Shelley Longiin. Hello again oli ihan mukava katsoa nyt pitkästä aikaa uudelleen ja jaksoi vieläkin hymyilyttää.

***1/2

Ohjaaja: Frank Perry (Mommie dearest, The Swimmer)

Pääosissa: Shelley Long, Judith Ivey, Gabriel Byrne

Kesto:96min

Valmistusmaa:USA

Apokalypsi Double Bill: This Is the End (2013)/ The World's end (2013)

This is the end on näyttelijä Seth Rogenin esikoisohjaus. Löysin elokuvan blu-ray version K-Citymarkerin alelaarista enkä juurikaan odottanut siltä paljoakaan. Tähän taustaan heijastaen olin elokuvasta erittäin positiivisesti yllättynyt. The World's end on puolestaan kolmas elokuva ohjaaja Edgar Wrightilta, joka yhdistää mainion koomikkoparin Simon Peggin ja Nick Frostin. Tämä elokuva oli puolestaan taustaansa vasten pettymys. 

This is the end (2013)

Elokuva kerää kokoon viime vuosien kuuluisimmat nörttinäyttelijät kuten Seth Rogenin,  Jonah Hillin, Jay Baruchelin, Michael Ceran, Paul Ruddin ja Christopher Mintz-Plassen näyttelijät ovat elokuvassa omilla nimillään ja kertookin kun nämä tähdet suuntaavat James Francon bileisiin. Kesken juhlinnan tapahtuu kuitenkin niin, että apokalypsi yllättää. Pirkeisiin osallistuneet suurimmissa määrin pakenee tai kuolee, mutta osa jää Francon talolle. Tarinan keskiössä ovat Seth Rogen ja Jay Baruchel jotka pohtivat muuttunutta ystävyyden laatuaan. Talossa käy vaihtelevasti väkeä, jotka yrittävät selviytyä helvetin tulilta, muun muassa Emma Watson tekee lyhyen vierailun. 

Pelokasta porukkaa

Viihdyin elokuvan parissa, täytyy myöntää. Hauskaa oli näyttelijöiden itseironia sekä humalatilassa tehty Pineapple express 2. Maailmanloppu teema oli myös siinä mielessä humoristinen, että moni varmaan toivoisi, että nämä näyttelijät jutuisivat ikuiseen kadotukseen. Varsinkin Michael Cera esitettiin erittäin epäimartelevassa valossa. 

Nauroin.

***1/2

Ohjaus: Evan Goldberg, Seth Rogen
Pääosissa:James Franco, Jonah Hill, Seth Rogen
Kesto:107min
Valmistusmaa:USA

The World's end (2013)

Olen nauttinut Edgar Wrightin ohjaustöistä kuten Hot Fuzz sekä Shaun of the dead. Elokuva kertoo keski-ikäistyneestä Gary Kingistä (Simon Pegg), joka haikailee nuoruuden vuosiaan jolloin oli kaveriporukkansa kanssa cooliudensa huipulla. Hän päättääkin koota vanhan porukkansa kasaan (mm. Martin Freeman, Nick Frost) tavoitteena suorittaa "kultainen maili" loppuun, joka jäi aikoinaan heiltä suorittamatta. Tavoitteena on kiertää heidän kotikaupunkinsa pubit viimeisimpänä The World's end. Jokaisessa juottolassa on nautittava yksi tuoppi.

Kesken kierrosta miehet huomaavat, että kaupungin väessä on jotain omituista. Käykin ilmi, että muukalaiset ovat valtaamassa maapalloa.

Baarikierrokselle

Pidän Simon Pegg, Nick Frost duosta sekä Martin Freemanista näyttelijöina, joten heitä oli sen takia ihan hauska katsoa. Elokuvan käsikirjoitus ei puolestaan ollut niin kiehtova. Baarikierros höystettynä ilkeillä klooneilla ei vaan ottanut tuulta alleen. Jotain ihan hauskoja juttuja, mutta ei vaan omalle kohdalleni toiminut niin hyvin kuin olisin toivonut.

***

Ohjaus:Edgar Wright (Hot Fuzz, Shaun of the dead)
Pääosissa:Simon Pegg, Nick Frost, Martin Freeman
Kesto:109min
Valmistusmaa:UK, USA, Japani

696/1001 Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi (1983)

Kuusiosaisen saagan päättää tämä Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi), joka ei kuitenkaan jää viimeiseksi Star Wars -elokuvaksi. Vuonna 2015 on tarkoitus nimittäin julkaista seitsemäs osa. Elokuvaan on saatu jo kiinnitettyä ainakin näyttelijät: Harrison Ford, Carrie Fisher sekä Mark Hamill. Jotenkin on hyvin vaikea uskoa, että se olisi millään tavalla kelvollinen elokuva, mutta se jää nähtäväksi.

Jedin paluu näyttää kuinka Luke Skywalker (Mark Hamill) sekä Leia (Carrie Fisher) menevät pelastamaan Imperiumin vastaiskussa Jabba The Hutin vangiksi joutuneen Han Solon (Harrison Ford). Pelastajat joutuvat itsekin Jabban kynsiin, mutta onnistuvat pakenemaan. Luke palaa Yodan (Frank Oz) luokse saattaakseen kolutuksensa loppuun, mutta Yodalla ei ole enää opetettavaa vaan ilmoittaa tälle, että tullakseen lopullisesti Jediksi hänen täytyy vielä kohdata isäkseen paljastuneen Darth Vaderin (David Prowse/ James Earl Jones). Karvaisten Ewokkien kanssa sekoilun kautta Luke päätyy kohtaamaan isänsä yrittääkseen vielä kaivaa hänestä hyvän siemenen. Keisari (Ian McDiarmid) puolestaan haluaa Luken liittyvän pimeyden voimiin.

Harrison, Carrie ja Mark

 Jedin paluu valuu heikoimmaksi osaksi alkuperäisistä teoksista. Tämä osa oli nuorempana lempielokuvani StaWoista juurikin söpöjen Ewokkien takia, mutta hieman vanhempana nämä samaiset Ewokit painoivat sen kasan alimmaiseksi. Kahteen aikaisempaan osaan verrattuna tässä Jedin paluussa tuntuu olevan paljon tyhjää. Paljon ajasta kuluu kapinallisten kamppailuun imperiumin sotilaita vastaan metsäplaneetalla. Kieltämättä kiiturilla olisi mukava ajella itse, mutta pidemmän päälle ajelun katsominen alkaa kyllästyttämään. Jedin paluussa Han Solo saa kuitenkin tietää, että Luke ei olekaan romanttinen uhka vaan itseasiassa Leian veli ja jostain syystä minusta on aina hauska katsoa tämä kohtaus. Luken kohtaaminen Vaderin kanssa ei ollut nyt aivan niin eeppinen kuin silloin ensimmäisellä kerralla  vitosessa vaikka olikin hyvin tehty. Varsinkin Keisarin mukaan tulo on aina yhtä karmivaa salamasormineen. En ole kuitenkaan oikein koskaan ollut tyytyväinen siihen miltä Anakin Skywalker oikeasti kypärän alla lopulta näytti.Harmi, että Mark Hamillin ura ei oikein näiden kulttielokuvien jälkeen lähtenyt käyntiin. Toisin kuin Harrison Fordin sekä jollain tapaa Carrie Fisherinkin.

Anakin, Yoda ja Obi-Wan

Katsomani Jedin paluu versio oli sellainen Lucasin näpelöimä ja siihen loppuun hän oli lisännyt uusista StaWoista tutun Anakinin näyttelijän Hayden Christensenin seisomaan Yodan sekä Obi-Wanin rinnalla. Tämä oli Lucas typerä veto ja näytti hölmöltä.

-------------
Star Wars -sarjaa on ajan myötä analysoitu monelta eri taholta elokuvatutkijoiden toimesta. Voimaa on esimerkiksi pidetty Jumalan symbolina ja elokuvan vahva dualismi: hyvä vs. paha on esitetty olevan yhtenevä Raamatun Jumalan hyvyyteen sekä Saatanan pahuuteen. Luin aika radikaalin analyysin alkuperäisestä trilogiasta Robin Woodin kynästä kirjassa: Hollywood, Vietnamista Reaganiin. Laitan analyysin tähän alle ja sen jälkeen hieman omaa kritiikkiäni:

Analyysi:

Wood leimaa Andre Brittonin termein Tähtiensota- sekä Rocky-elokuvat "reaganilaiseksi viihteeksi": Elokuvat, jotka tulevat markkinoille muutamaa vuotta ennen Reaganin valintaa ja saavat heti kaupallisesti suursuosion. Molemmat ovat myös "sarjaelokuvia" joissa toistuu sama kaava. Robin Wood kirjoittaa, että ihmiset katsovat esimerkiksi Tähtien sota -elokuvia uudelleen ja uudelleen, koska saavat tyydytystä saman kaavan toistosta. Hän vertaa elokuvia uudelleen löydettyyn äidin rintaan. Hänen mukaansa elokuvien suosio on ainoastaan mahdollista, jos on olemassa laaja halu regressioon sekä infantilismiin. Yleisöllä on siis tarve välttää vastuuta ja tulla jälleen lapsen kaltaiseksi. Wood kuvaa kuinka Tähtien sodan "fantasiakuorrutus" antaa meidän nauttia asioista jotka verhoamattomina toisi punan poskillemme. Hänen mukaansa rasismi on nähtävissä Jedin paluussa kun pienet karvaiset pallerot ottavat robotin Jumalakseen. Verhoamattomana elokuvassa olisi afrikkalainen alkuasukasheimo sekä valkoinen mies palvottavana. Wood tekee myös  havainnon aksenteista. Kaikki vanhat jedit, hyvät sekä pahat, puhuvat brittiaksenteilla kun taas nuori polvi puhuu jenkkiä. Woodin mukaan tämä kuvaa sitä kuinka Amerikka rakennettiin - sorrolla. Britannia on puolestaan niin demokratia kuin impearilistinen (imperiumi) mahti, jonka perillinen Amerikka on.

Wood tuo myös esiin elokuvan tai kaikkien 80-luvun Hollywood-elokuvien sovinistiset ongelmat. Hän käyttää termiä "Isän arvopalautus", joka on vastareaktio 70-luvun feminismin nousulle sekä naisten vapautumiselle. Yksi näistä juonikuvioista on naisen palauttaminen takaisin paikoilleen. Nainen siis todistaa olevansa yhtä hyvä kuin mieskin, mutta huomaa sitten ettei se tee häntä onnelliseksi. Todellisuudessa mies on se mitä hän tarvitsee. Myös Leia on hänen mukaansa tällainen hahmo.Wood väittää (virheellisesti), että Leialla ei ole voimaa hallussaan toisin kuin veljellään Lukella. Leian päätehtävä on Woodin mukaan olla pelastettavana sekä rakastua Han Soloon. Toinen miespäähenkilö - Luke - eliminoidaan siten, että on tämän veli. Jedin paluun loppu on hänen mukaansa myös varsinaista "isien juhlaa", jossa Luken selviytymistä juhlivat rivissä niin kääntymyksen tehnyt Darth Vader (Anakin Skywalker), Obi One sekä Yoda. "Äidille" ei tässä rivistössä ole paikkaa. Wood huomauttaa, että pahista pahin Keisari näyttää kuitenkin hieman Lumikki-sadusta tutulta pahalta äitipuolelta noidan asussa ja tämä naisen miehinen valepuku mahdollistaakin rajun ulosheiton tarinasta.

Alistetun aseman kokevat Woodin mukaan huomaamattomammin myös mustat sekä homoseksuaalit. Elokuvan mustalle Lando-hahmolle annetaan jonkin verran itsenäisyyttä, mutta päätyy kuitenkin pelkkään neutraaliin avustajan rooliin. C-3PO on puolestaan Woodin mukaan alistettu ja vaarattomasti epäseksuaalinen robotti homo-hahmo, joka on luonteeltaan arka ja naismainen ja  jolla on harmiton suhde R2-D2:seen, jossa seksuaalinen täyttymys ei voi koskaan tapahtua.
.

Kritiikki:

Mielestäni elokuvan akateemisessa analysoimisessa on aina omat ongelmansa. Ensinnäkin aattellisia merkityksiä etsitään usein sellaisista paikoista joihin niitä ei ole tarkoitettu laittaa. Pienimmätkin vivahteet ja viattomaksi viihteeksi tarkoitetut juonenkäänteet tulkitaan kannanotoksi arjalaisen aatteen tai syrjinnän puolesta puhumiseksi. Mielestäni Woodin analysoinnissa on käynyt vähän näin. Vaikka elokuvien analysoinnin selitteenä on usein se, että ohjaajan alkuperäisellä idealla tai sillä mitä hän henkilökohtaisesti on halunnut tuoda esille ei ole merkitystä, koska vahvemmat kulttuurilliset sekä aattelliset vaikuttimet voivat ohjata työtä niin, ettei edes sen tekijä itse tajua mitä elokuvallaan osoittaa niin uskaltaisinpa silti sanoa, ettei Star Wars -sarjaa voi kuitenkaan kutistaa Woodin tarjoamiin väitteisiin.

On totta, että elokuvassa ei ole paljon rooleja naisille ja on myös totta, että Leia rakastuu Han Soloon. Leia ei kuitenkaan ole Woodin kuvaama avuton neitonen pulassa vaan hyvinkin määrätietoinen, johtajan asemassa oleva toimija, joka päätyy pelastamaan toveriensa hengen siinä missä toverit pelastavat hänet. Myös Keisarin rinnastaminen Lumikki-sadun pahaan äitipuoleen on aika kaukaa haettu. Ja Wood unohtaa, että yksi sarjan keskeisimmistä rooleista kuului tummaihoiselle äänelle: James Earl Jonesille. Mielestäni yleisestikin, jos jossain elokuvassa ei ole naisroolia, homoroolia, roolia tummaihoiselle tai jollekin vähemmistölle, niin se ei tarkoita automaattisesti sitä, että se syrjisi joitain näistä ryhmistä. On paljon esimerkkejä elokuvista, joista muistan nyt yhden, jossa ollaan haluttu uusintaversion kautta tuoda elokuva "nykyaikaan" laittamalla siihen yhden miehen tilalle naisen, yhden valkoisen tilalle mustan ja heteron tilalle homon jne. Muistan katsoneeni elokuvan The Flight of the Phoenix (Aavikkolento) uusintaversiota vuoden 1965 klassikosta. Alkuperäisessä elokuvassa oli pelkkiä valkoisia miehiä ja nyt tähän uusinversioon oli palkattu nainen ja tummaihoinen mies. Mielestäni jos tekee jostain elokuvasta uusintavesion, niin pitää olla jotain muutakin annettavaa kuin etnisyyden ja sukupuolen vaihdos. Mielestäni pitäisikin siis tehdä laadukkaita elokuvia hyvillä näyttelijöillä, jotka ovat käsikirjoitukseen sekä ohjaajan visioon parhaimmat eikä periaattella, että loukataanko tässä jotain? Tiedän, että Hollywood-suosii tiettyä kaavaa, mutta siksi pitäisikin satsata parempiin elokuviin sekä hyviin käsikirjoituksiin eikä peukaloida jo tehtyjä.

Hyvässä elokuva-analyysissä voi päästä syvemmälle kiinni sen  metatasoihin, mutta huono elokuva-analyysi yksinkertaistaa asiat analyysin tekijän oman vision sisäiseen muottiin.
---------------------
Lopuksi vielä omaa Star Wars -sälääni.

Pezejä, muropakkaushahmoja, kypärä, shakkinappula ja maatuska!

Tämä Vader loistaa pimeässä!

Star Wars -mukit

****

Ohjaaja:Richard Marquand (Jagged Edge, Ranskalainen päiväkirja)
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher
Kesto:134min
Valmistusmaa:USA

663/1001 Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back (1980)

Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back) on minun lempi Star Wars -elokuva. Imperiumi jatkaa siitä mihin Star Wars jäi. 

Luke kumppaneineen sai ensimmäisessä osassa tuhottua Kuolontähden, mutta nyt imperiumi on muodostanut jo uuden tukiaseman ja heitä on kapinallisiin verrattuna vieläkin liikaa jäljellä. Luke muistaakin Obi-Wanin kehoituksen mennä syrjäiselle Dagobah-planeetalle jedimestari Yodan (Frank Oz) oppiin. Yoda opettaa Lukelle kuinka käyttää mystistä Voimaa omaksi edukseen, jonka avulla Luke oppii paremmaksi jediksi halliten mielensä ja ruumiinsa. Kesken opetusten Luke saa kuulla ystäviensä Leian (Carrie Fisher) sekä Han Solon (Harrison Ford) olevan vaarassa Darth Vaderin kynsissä ja päättää mennä heitä pelastamaan Yodan vastusteluista huolimatta, koska Lukea Vader odottaakin.

Kuvan täydeltä ihanuutta

Tämä on kyllä täydellinen elokuva. Yoda on tietysti aivan mahtava ja Mark Hamill vangitsee hyvin ristiriitaisia tunteita omaavan jediritarin roolin. Mielestäni elokuvan parasta antia on Luken koulutusprosessi Yodan hoivissa sekä tietysti kohtaaminen Luken isäksi osoittautuvan Vaderin kanssa. Luken käden menettäminen on eeppistä. Elokuvan eri ympäristöt näyttävät hyviltä sekä uskottavilta ja läpi elokuvan on mukavan synkkä tunnelma. Toisin kuin noissa uusissa Star Wars -elokuvissa, niin löytyy näistä vanhemmista StaWoista aina pientä kevennystä synkistelyynkin. Oli se sitten huvittavan Yoda-hahmon muodossa, robottien toimesta tai Han Solon sutkautuksissa.

*****

Ohjaaja: Irvin Kershner (RoboCop 2, Älä kieltäydy kahdesti)
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher
Kesto:124min
Valmistusmaa:USA

617/1001 Star Wars (1977)

Kyllä oli taas mannaa katsoa se oikea ensimmäinen Star Wars "edeltävän" trilogian jälkeen. Siinä missä uusissa StaWoissa on Lucasin orgasmiin kiihottavia erikoistehosteita kyllästymiseen asti on tässä alkuperäisessä tähtiensota-trilogiassa hyvät hahmot, hyvä juoni ja inhimillistä lämpöä. En muistanutkaan kuinka mainio hahmo Yoda oli! Tämä vanha Yodahan on aivan mahtava. Vanhemman trilogian valmistusajallisesti aloittaa siis tämä Tähtiensota (Star Wars) tai uusintajulkaisuna Tähtiensota: Episodi IV – Uusi toivo.

Luke (Mark Hamill) asuu landella setänsä kanssa ja haluaisi jo pian pois farmarin elämästään. Luke kokee elämänsä yllätyksen kun hän menee hakemaan setänsä kanssa kauppiailta kahta droidia avustustehtäviin. Toinen näistä droideista on C-3PO (Anthony Daniels) ja toinen R2-D2 (Kenny Baker). Luke löytää R2D2:sta viestin kapinallisten johtajalta prinsessa Leialta (Carrie Fisher), joka on suunnattu Obi-Wan Kenobille (Alec Guinness). Luke yhdistää nopeasti Obi-Wanin tuntemaansa erakkoon Ben Kenobiin ja hänet tavattuaan muuttuu Luken elämä totaalisesti.

Luke päättää auttaa Obi-Wania prinsessan pelastamisessa ja tempautuu itse täysillä mukaan. Jonkun on kuitenkin lennettävä vihollisten tukikohtaan Kuolontähdelle, jossa pahamainen Darth Vader (David Prowse) pitää prinsessaa vankinaan. Lentäjiksi valikoituukin wookie nimeltään Chewbacca (Peter Mayhew) sekä vaikeuksiin usein joutuva Han Solo (Harrison Ford).

Sisarukset ja Han

Elokuva pitää otteessaan koko matkan. Jokaiseen rooliin on valikoitunut täydellinen henkilö sitä esittämään. Dialogi on nasevaa, kemiat toimii ja draaman tuntee. Tunnetasolla pääseekin kokemaan vuoristorataa naurusta vakavuuteen. Luke kokee kovia kamppailussaan itsensä etsimisen kanssa, hyvä ja paha taistelevat eeppisissä mittakaavoissa ja sitten on taas nämä tarinaa keventävät elementit kuten Hanin ja Leian vispilänkauppa tai droidien väliset keskustelut.

Vaikka elokuva oli vuonna 1977 huipputeknologialla toteutettu eikä vastaava oltu ennen nähty, niin halusi Lucas kuitenkin runkata teoksensa päälle ja lisätä digitaalisia ehostuksia sinne ja tänne uudelleen julkaisussaan. Henkilökohtaisesti en tätä ymmärrä eikä ne tehosteet mielestäni mitenkään parantaneet elokuvaa. Hyvä tarina ja hyvät hahmot ovat kuitenkin tämän elokuvan ydin.

Kaikki toimii.

*****

Ohjaaja:George Lucas
Pääosissa:Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher
Kesto:121min
Valmistusmaa:USA

Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith (2005)

Star Wars: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith) on jatkumoa Episodi 1 ja 2:lle.

On kulunut kolme vuotta Kloonisodista ja Anakin Skywalker (Hayden Christensen) alkaa enemmän ja enemmän vaipua Sith-lordi Palpatinen (Ian McDiarmid) pimeän puolen puheille. Palpatine vakuuttaa Anakinin siitä, että koko Jedineuvosto on häntä vastaan. Obi-Wan Kenobi ja muut jedit saavat tietää, että Anakin on nyt Palpatinen miehiä ja jahdissaan jedejä vastaan murhannut muun muassa joukon nuoria jedikokelaita. Obi-Wan ja Anakin päätyvätkin "valomiekkahippasille", jonka seurauksesta Anakin menettää kätensä ja joutuu osittain laavan runtelamaksi.

Miekat ristissä

Mielestäni tämä kolmas Star Wars on paras näistä uusio StaWoista. Palpatinen pirullisuutta ei voi kuin ihailla ja Anakinin muutoksen kauheuden voi kokea raskaana olevan Padmen (Natalie Portman) silmin. Elokuvaa on kyllä kritisoitu siitä, että Padme kuolee synnytyksessä vaikka Jedin paluussa Leia kertoo Lukelle muistavansa äidistään jotain. Hayden veti roolinsa hyvin.

Rohkea veto myös antaa Anakinin murhata pikkuoppilaat. Matka pahan puolelle saa lopullisen muotonsa ja Palpatinen manipulointia oli ilo katsoa. 

***1/2

Ohjaaja:George Lucas
Pääosissa:Hayden Christensen, Natalie Portman, Ewan McGregor
Kesto:140min
Valmistusmaa:USA

Star Wars: Episode II - Attack of the Clones (2002)

Yoda oli aikamoinen sähikäinen.

Star Wars: Episode II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones) jatkaa siitä mihin Episode I jäi.

Anakin Skywalker (Hayden Christensen) on kasvanut aikuiseksi ja on Obi-Wan Kenobin (Ewan McGregor) oppilas tullakseen jediksi. Anakin on kärsimätön eikä koe että etenee opinnoissaan tarpeeksi nopeasti. Anakin tapaa noin 10 vuoden tauon jälkeen nyt senaattorina toimivan Padmen (Natalie Portman) ja vaikka Padme yrittää vastustella romanttisia tunteitaan ei hän lopulta voi vastustaa Anakinin lumoa. Anakin alkaa myös kyseenalaistaa koko demokraattisen systeemin ja alkaa kallistua diktaturismin puoleen. Hän myös näkee levottomia unia äidistään, jonka saa kuulla olevan hiekkaihmisten vankina. Anakin ehtii juuri ja juuri nähdä äitinsä kuolevan, joka sytyttää hänessä vihan ja koston liekin.

Obi-Wan saa tehtäväkseen tutkia senaattorin salamurhan aikeita ja löytääkin salaisen klooniarmeijan jota johtaa paha Darth Tyranus alias Count Dooku (Christopher Lee). Klooniarmeija vaikuttaa voittamattomalta. 

Vitsi kun Padmen piti repäistä kangasta just tuosta vatsan tienoilta.

Mielestäni tämä kakkososa oli paljon viihdyttävämpi katsoa kuin se ensimmäinen. Elokuva on kaukana täydellisyydestä, mutta jostain syystä pidän Haydenista ja hänen vähittäisestä kallistumisesta pahan puolelle - sitä on hauska seurata. Myönnän kyllä, että Padmen ja Anakinin rakastumisvaihe kliseisine heinäpelloilla kirmailuin ei ollut kaikkein mielikuvituksekkain ratkaisu, mutta toi se kuitenkin mukavaa keveyttä elokuvaan ja vastapainoa Anakinin jatkuville synkkyyskohtauksille. 

Mielestäni Anakinin kostoreissu oli milteipä sykähdyttävää katsottavaa.

***

Ohjaaja:George Lucas

Pääosissa:Hayden Christensen, Natalie Portman, Ewan McGregor

Kesto:142min

Valmistusmaa:USA

Star Wars: Episode I - The Phantom Menace (1999)

Jar Jar

Sain joululahjaksi Star Wars -elokuvat 1-3 blu-ray muodossa hienoissa peltikansissa. Olin nähnyt elokuvat viimeksi sitten niiden tuloaikana ja varsinkin ykkösestä minulla oli vähemmän vaikuttuneet muistikuvat. Star Wars: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace) aloittaa kuusiosaisen sci-fi saagan (tai kohta seitsen osaisen).

Kauppakomitea, jota johtaa paha Nute Gunray, aikoo vallata rauhallisen Naboon. Tätä aikomusta vastaan lähetetään jediritari Qui-Gon Jinn (Liam Neeson) ja hänen oppilaansa Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor). Neuvottelut eivät kuitenkaan suju toivotulla tavalla. Naboonin kuningatar Amidala (Natalie Portman) ei pidä kauppakomitean aikeista, mutta hänet on pakko viedä turvaan omista vastusteluistaan huolimatta. Kuningatar päätyy Tatooinen planeetalle (vaikka jedit luulevat, että mukaan lähti kuningattaren palvelusneito Padme, mutta kyseessä oli kuitenkin aito kuningatar Amidala). Mukaan tulee myös "hassu sivuhahmo" Gunganilainen Jar-Jar Binks (Ahmed Best).

Tatooinen planeetalla Qui-Gon törmää neuvokkaaseen pikkupoikaan Anakin Skywalkeriin (Jake Lloyd), jonka hän lunastaa orjuudesta lyömällä vetoa pojan omistajan kanssa hänen menestymisestään podracessa. Qui-Gon aistii Voiman läsnäolon vahvasti pojassa. Anakin lähteekin jedien matkaan kohti Coruscantia setvimään kauppariitaa, mutta tämän äiti jää orjuuteen. Samaan aikaan mystinen huppupäinen mies vetelee oikeista naruista ja tanssittaa politiikkoja halunsa mukaisesti ja lähettää Sithin nimeltään Darth Maul (Ray Park) kohtaamaan Qui-Gonin sekä Obi-Wan Kenobin kohtalokkain seurauksin.

Jedit

Täytyy sanoa, että elokuva kyllä näytti paremmalta uudessa formaatissa sitten viime näkemän. Valitettavasti kuitenkaan visuaaliset ilot eivät pelastaneet elokuvaa sisällöllisesti. Pitkäveteinen poliittinen dialogi, surullisen kuuluisa Jar-Jar tai ihmepoika Anakin eivät tuntuneet sen paremmilta kuin viimeksikään. Ainoastaan Natalie Portman oli hieman parempi kuin muistin. Ewan McGregor sekä Liam Neeson tekivät tasaisen harmaat roolit. Kyllähän Liam oli tietysti ihan uskottava jedinä rauhallisen olemuksesa kanssa. Darth Maul taisi olla yksi niistä harvoista hahmoista tässä elokuvassa, joka sai kehuja. Olihan hän ihan hienosti maskeerattu ja osasi kungfuta.

Voin kertoa surullisen tarinan kun pyysin aikoinani joululahjaksi Star Wars -aiheista mukia vanhemmiltani  ja hehän olivat ostaneet minulle sellaisen Jar Jar -kuvalla. Voin myös kertoa hauskan tarinan kun ostin tämän elokuvan VHS:nä virosta ja tunnetustikin virolaiset kääntävät veikeästi suomea, niin "May the force be with you" oli suomennettu ytimekkäästi "jaa, voimia sulle". Parhautta (toisin kuin tämä elokuva).

*1/2

Ohjaaja:George Lucas

Pääosissa:Ewan McGregor, Liam Neeson, Natalie Portman

Kesto:136min

Valmistusmaa:USA

Lockout (2012)

Lockout on suht tuore lihaksiaan kasvatelleen Guy Piercen tähdittämä sci-fi rymistely. 

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, jossa vankiongelma on ratkaistu niin, että heidät on laitettu ulkoavaruudessa pyörivälle jättialukselle nukkumisen kaltaiseen tilaan. Presidentin tytär Emilie (Maggie Grace) menee vankilaan tarkastuskäynille varmistaakseen vankien hyvinvoinnin kun asiat menevät pieleen. Haastattelua varten herätetty vanki (Joseph Gilgun) onnistuu kaappaamaan Emilien henkivartijan aseen ja herättämään loputkin vangit. Emilien henki on vaarassa.

Presidentti saa maan päällä kovasti painetta räjäyttää koko kapina-alus avaruuden tuuliin, mutta hän ei haluaisi tapattaa tytärtään, niinpä hän lähettää miehen hommaan, jolla ei ole mitään menetettävää - Snown (Guy Pearce).

Snow ja Emilie

Tämä oli kyllä erittäin merkillinen elokuva. Ensinnäkin näyttely kuin käsikirjoituskin oli pääosin kehnoja. Guy Pierce yritti väkisin vängätä Bruce Willismäisten toiminta-antisankareiden saappaisiin. Aluksi sitä oli vaikea katsoa, mutta loppua myöten siihen hieman lämpenin ja oli hänellä jotain hyviä one-linereitakin. Elouvan pääosa-lady ei sopinut millään muotoa osaansa eikä osannut näytellä vaikka hänen henkensä olisi siitä riippunut.

Joseph Gilgun esittää pahista

En myöskään ymmärrä elokuvan loppua, jossa Emilie kertoo saaneensa selville Snown etunimen, joka on Marion....siis sama kuin Cobralla! Myös Cobrassa on samantapainen kevennys kun nainen hänen feminiinisestä nimestään kevyesti naljailee. Lockoutissa on myös kehnoimmat pahikset joita olen vähään aikaan nähnyt ja niin stereotyyppiset, ettei heitä voi vakavasti ottaa. Koska kaikki on niin nähty, tehty ja kliseistä, niin alkaakin Lockoutin loputtua miettiä, että oliko koko elokuva vain yksi iso parodia?

Hämmentävä pätkä.

**

Ohjaajat:James Mather, Stephen St. Leger
Pääosissa:Guy Pearce, Maggie Grace, Peter Stormare
Kesto:95min
Valmistusmaa:Ranska