sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Moscow on the Hudson (1984)

Neukku New Yorkissa (Moscow on the Hudson) kertoo neuvostoliittolaisesta sirkusmuusikko Vladimirista (Robin Williams), joka päättää loikata vierailunsa aikana Yhdysvaltoihin. USA esittäytyy hyvin erilaisena kuin kommunistinen emomaa, kun jokainen voi tienata omat rahansa ja käyttää ne kuten itse tykkää. Missään ei ole erikseen kahvijonoa, josta saa sitä tiettyä kahvia vaan eri laatuja löytyy sekoamiseen asti. Vladimir tapaa Italiasta kotoisin olevan Lucian (Maria Conchita Alonso), joka auttaa tätä pääsemään vieraassa maassa alkuun. Pari myös ihastuu toisiinsa.

Robin as Vladimir
 Neukku New Yorkissa kuuluu Robin Williamsin ensimmäisiin kokopitkiin eikä hänen "lavapersoonansa" ollut varmaankaan vielä silloin niin määritelty kuin mitä se nyt on. Jos näen Robin Williams -elokuvan, niin odotan tietynlaista huumoria. Siinä mielessä Neukku onnistuikin yllättämään, että se tarjosi hieman erilaista elokuvaa. Oli esimerkiksi hieman kiusallista katsoa kun Robin hieroi vastanäyttelijänsä nännejä kylpyammeessa, koska noin graafista romanttisen kohtauksen kuvausta en häneltä olisi odottanut. Williams oli kyllä ihan hyvä näyttelyssään, mutta käsikirjoituksen olisi suonut olevan hieman parempi. Meinasin jo heti alkumetreillä kadottaa kiinnostukseni. Vasta kun Robin pääsi jenkkeihin alkoi tarina kulkea paremmin.

Huumori perustui neuvostoaikaisen henkilön ja vapaan lännen vastakkainasetteluun. Näin 2010-luvulla ei vitsit tuntuneet enää niin osuvilta tai hauskoilta. Okei, neuvostoaikana kaikkea piti jonottaa ja kaikkiin oli kupongit, mutta nykyään Venäjä alkaa olla kuin mikä tahansa länsimaa. Se kyllä täytyy sanoa positiivisena kommenttina, että Robin osasi puhua loistavaa venäjää tai venäjän kuuloista siansaksaa. Elokuva myös omalla tavallaan juhlisti New Yorkin juuria eri kansalaisuuksien sulatusuunina, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja tavoitella unelmiaan. Varsinkin jenkkikommentteja lukiessa monet ovat ilmaisseet olevansa ylpeitä amerikkalaisuudestaan nähtyään tämän elokuvan. Esimerkki Rotten Tomatoes -sivustolta: 

It made me feel good to be an American, and good that Vladimir Ivanoff was going to be one, too

-Roger Ebert (Chicago Sun-Times).

**1/2

Ohjaaja:Paul Mazursky
Pääosissa: Robin Williams, Maria Conchita Alonso, Cleavant Derricks
Kesto:115min
Valmsitusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.