sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 5. elokuuta 2018

187/1001 The Stranger (1946)

Orson Welles on ohjannut ja näyttelee yhtä pääosaa film-noir-elokuvassa Muukalainen katosi (The Stranger).

Charles Rankin aka Franz Kindler (Orson Welles) on natsikarkuri, joka on piiloutunut Yhdysvaltalaiseen Connecticutin pikkukaupunkiin. Menneisyydestä muistuttaa toinen natsikarkuri Meinike (Konstantin Shayne), joka etsii Rankinin käsiinsä. Rankin kuitenkin ajattelee, että Meinike vaarantaa hänen uuden elämänsä tuomarin hyveellisen tyttären (Loretta Young) aviomiehenä, joten päättää kuristaa Meiniken kuoliaaksi. 

Meinike on kertonut tappaneensa ainoan häntä seuranneen miehen, etsivä Wilsonin (Edward G. Robinson), näin ei kuitenkaan käynyt. Etsivä Wilson on kovasti elossa ja Rankinin jäljillä. Lipeväkielinen Rankin sirkuttelee vaimolleen nyyhkytarinan jolla saa tämän puolelleen ja valehtelemaan etsivällekin.

Charles Rankinin kunnostaman kellon edustalla pääosahahmot
Laadukas jännäri, jota oli ilo seurata. Näyttelijät olivat vangitsevia ja juoni mukavan seurattava. The Stranger näytti hyvältä ja aihe tuloaikanaan ajankohtainen. Welles hallitsee hyvin valon ja varjojen käytön. Idyllisen pikkukaupungin rauhan rikkoo Franz tapollaan ja kuin symbolisesti korjaamansa kellon kuminalla.

Loppukohtaus kellotornissa on ahdistavaa katsottavaa kun synkät varjot enteilevät Franzin aikeita vaimoaan kohtaan ja jyrkkä pudotus luo omaa uhkaansa. Pätkässä on myös yksi visuaalisesti kiinnostavimmista kuolinkohtauksista mitä olen kankaalla nähnyt.

****

Ohjaaja: Orson Welles (Citizen Kane, Othello)
Pääosissa: Orson Welles, Edward G. Robinson, Loretta Young
Kesto:1h 35min
Valmistusmaa: USA

467/1001 Cool hand Luke (1967)

Paul Newman esittää Lukea elokuvassa Lannistumaton Luke (Cool hand Luke).

Luke (Paul Newman) joutuu vankilaan tuhottuaan valtion omaisuutta. Vankilassa Luke joutuu pakkotyöhön sekalaisen miessakin seuraan. Hänen lähimmäksi ystäväksi muodostuu Dragline (George Kennedy), joka arvostaa miehen vekkulia persoonaa.

Luke on luonteeltaan levoton ja pääseekin karkaamaan muutaman kerran vankilasta. Jokaisen kerran jälkeen rangaistus on kuitenkin toistaan kovempi. 

50 munaa tunnissa
Elokuvan suomennos on mielestäni huono siinä mielessä, että on aika ratkaiseva tieto elokuvan kannalta, että Luke on lannistumaton, hän kun vaikuttaa loppuvaiheessa vahvasti vankilanjohtajan lannistamalta. Ainoastaan suomennos paljasti minulle, että ehkäpä Luke ei olekaan niin lannistettu kuin voisi kuvitella. 

Elokuvasta tuli mieleen vähän Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini miedommassa muodossa. Luke on levoton sielu, joka ei ole suunnitellut eläessään mitään ja sodan jälkeen on harhaillut päämäärättömästi elämässään. Motiivit asioiden tekemiseen löytyvät lähinnä siitä että olisi jotain tekemistä; kuten 50 munan syöminen vedon takia tai parkkimittareiden rikkominen päihtyneenä. Elokuvan lopputuloksen tietää aika pian kun se on alkanut, joten sen katsominen oli kuin olisi seurannut rattijuopon ja poliisin taka-ajoa helikopterikamerasta tai ehkä vähän lähempää kojelautakamerasta. Newmanin tulkinta on niin käsin kosketeltavaa, että hänen tuskansa ja ilonsa voi miltei itse tuntea.  

Newman tulkitseekin karismaattisen vangin roolin erittäin onnistuneesti kuten myös George Kennedy hänen vahvana ja voimakasäänisenä kaverina. Kennedy voitti osastaan sivuosa-Oscarin.

***1/2

Ohjaaja: Stuart Rosenberg (The Drowning Pool, The April Fools)
Pääosissa: Paul Newman, George Kennedy, Strother Martin
Kesto: 2h 6min
Valmistusmaa: USA

perjantai 3. elokuuta 2018

The Paleface (1922)

Tulenkestävä (The Paleface) on Buster Keatonin tähdittämä vajaa puolen tunnin komediapljäys, jota nykyään pidettäisiin hirmuisen epäkorrektina.

Perhosten keräilija (Buster Keaton) päätyy jahtaamansa perhosen perässä intiaanien reservaattiin. Hän ei kuitenkaan tiedä sitä, että intiaanipäällikkö on antanut juuri sotureilleen käskyn tappaa ensimmäinen valkonaama, joka portista sisään astuu. Intiaaneilla on kaunaa, koska öljyherrat ovat häätämässä heidät omalta maaltaan öljylähteiden takia. 

Valkonaama huomaa tapon yrityksen ja pyrkii intiaaneilta karkuun kunnes tuleekin yhdeksi heistä ja nai intiaaninaisen.

Intiaanipäällikkö ja Buster Keaton
Buster Keaton on fyysisen komedian mestari ja tässäkin pätkässä on huikeita stuntteja sekä trikkikuvia, joka korostaa hurjaa takaa-ajon meininkiä. Toki tässä on "mustanaamaistamista", hakaristi, asbestin käyttämistä alusvaatteina sekä kapea naisen rooli, mutta sellaista se nyt vain silloin 20-luvulla oli eikä hakaristikään vielä koristellut pahisten lippuja.

En nyt kuitenkaan sanoisi, että tämä oli mitään komediakultaa. Joitain hauskoja juttuja kuitenkin.

***

Ohjaajat: Buster Keaton (Our hospitality, Steamboat Bill Jr., The General) Edward F. Kline
Pääosissa: Buster Keaton, Virginia Fox, Joe Roberts
Kesto: 24 min
Valmistusmaa: USA

171/1001 Ivan Groznyy/ Iivana Julma, osat 1 ja 2 (1944/1958)

Sergei Eisenstein ohjasi elämänsä aikana vain kaksi äänielokuvaa ja IIvana Julma (Ivan Groznyy) on toinen niistä. Elokuva sai alkunsa Stalinin pyynnöstä. Iivana Julma koostuu kahdesta elokuvasta. Eisensteinillä oli tarkoitus tehdä kolmaskin osa, mutta se jäi kesken. Stalin päätyi bannaamaan elokuvan toisen osan, koska näki sen kritiikkinä despotismilleen. Siksi toinen osa julkaistiin vasta niin myöhään (1958) suhteessa ensimmäiseen osaan (1944). Tällöin niin Stalin kuin Eisensteinkin olivat jo kuolleet.

Iivana Julma kruunaa itsensä 1500-luvulla Venäjän tsaariksi. Hänellä on halu yhtenäisestä Venäjästä ja sotia onkin käynnissä tavoitteen edistämiseksi pitkin nykyistä Venäjää. Iivana nai uskollisen Anastasian, jonka kättä hamuaa myös prinssi Kurbsky (Mikhail Nazvanov). Iivana sairastuu ja kaikki luulevat - ja osin toivovat - että hän kuolee, mutta näin ei kuitenkaan Kurbskyn ja hänen juonittelevan äitinsä (Iivana Julman tädin) harmiksi käy. 

Toisessa osassa Iivana Julman paranoijat kasvavat eikä syyttä, sillä hänen hovinsa porvarit juonittelevat tämän salamurhaa. Juonittelun seurauksena kuolee kuitenkin joku muu. 

Iivana Julma kyräilee paljon puhuvien silmiensä kanssa
Mykkäelokuviin erikoistuneen Eisensteinin sanattoman kerronnan kieli huokui myös tästä äänielokuvasta. Paljon meikatut silmät, ilmeet ja lähikuvat näyttelivät suurta osaa viestin perille viemisessä. Elokuvassa oli myös vahvaa valoilla ja varjoilla leikittelyä kuten esimekiksi kun Iivana Julman jättikokoinen pään varjo pukin partoineen lankesi seinälle yksinäisenä kuvajaisena. Muut esineet eivät varjoa rinnalle tuottaneet. 

Kohtaukset tuntuivat muutenkin hyvin tyylitellyiltä poseerauksilta kuin niinkään luonnollisilta liikkeiltä.  Iivana Julman toinen osa sisältää kaksi värikohtausta, jotka tuntuivat erikoisilta muuten mustavalkoisessa elokuvassa. 

Hieno tyylittelyä ja tekniikan masterointia. Juonellisesti ei niin onnistunut. 

***1/2

Ohjaaja: Sergei M. Eisenstein (Panssarilaiva Potemkin, Lokakuu)
Pääosissa: Nikolay Cherkasov, Serafima Birman, Pavel Kadochnikov
Kesto:1h 28min
Valmistusmaa: Neuvostoliitto

torstai 2. elokuuta 2018

Lik wong/ Riki-Oh: Story of Ricky (1991)

Riki-Oh: Story of Ricky (Lik wong) on mangaan perustuva verellä kuorrutettu kung fu -elokuva, joka on kulttiklassikon maineessa.

Riki-Oh
Riki-Oh (Siu-Wong Fan) päätyy vankilaan, jota päsmäröi "neljän jengi". Jokaisella pääilmansuunnalla on oma johtajansa. Rikillä on erittäin alhainen toleranssi epäoikeudenmukaisuudelle, joten hän ottaakin kaikilta heti luulot pois astuessaan vankilan pesutiloihin jossa vanhaa miestä kiusataan. Miehellä on mitä flexata.

Vankilan rutiineita rikkova Riki-Oh ei miellytä "neljän jengin" pomoa: Kyklooppi Dania (Mei Sheng Fan) ja pistääkin kätyrinsä hommiin Rikin kukistamiseksi - aina välillä popsien tekosilmästään minttupastilleja. Homma alkaa käydä kuitenkin vasta kunnolla oudoksi kun vankilanjohtaja saapuu paikalle ilkikurisen poikansa kanssa. Kaikki huipentuu hänen metamorfoosiinsa. 

Vankilanjohtaja
Riki-Oh oli piristävä yllätys. Odotin enemmän kungfuilua, mutta ei siinä paljon tarvinnut muinaista taistelulajia käyttää kun veri jo lensi. Nyrkin iskut menivät ihmisten läpi ja silmäkin popsahti pois paikoiltaan. Miltei kymmenen minuutin välein sai olla käsi suun edessä kun ruudulle iskeytyi toistaan gorempia kohtauksia. Kaikki oli niin yliampuvaa, että komediaahan se enimmäkseen oli.

Ei tylsää hetkeä.

****

Ohjaaja: Ngai Choi Lam (The Cat, Erotic ghost story)
Pääosissa:Siu-Wong Fan, Mei Sheng Fan, Ka-Kui Ho
Kesto: 1h 31min
Valmistusmaa: Hong kong, USA, Japani

keskiviikko 1. elokuuta 2018

408/1001 Il gattopardo/ The Leopard (1963)

Tiikerikissa (Il gattopardo) on kuvaus1800-luvun loppupuoliskon Sisiliasta ja yhden sen aatelisperheen kokemasta murroksesta kohti yhtenäistä Italiaa.

Salinan prinssi Don Fabrizio (Burt Lancaster) tekee myönnytyksen sosiaalisten suhteiden muutosallossa naittaen hänen veljen poikansa (Alain Delon) paikallisen pormestarin kauniin tyttären Angelican (Claudia Cardinale) kanssa. Fabrizio kamppailee murroksen kanssa toisaalta halveksien avoimesti rahvaanomaista morsiamen isää, mutta toisaalta kadehtien morsiamen nuoruutta ja elinvoimaisuutta. Pitäen oman luokkansa väkeä leopardeina ja pormestaria tyttärineen sakaaleina. Näiden kahden nuoren hääjuhlaa seurataankin noin tunti elokuvasta.

Aristokraatit esitellään vanhan maailman jäänteinä, jotka yhdessä kohtauksessa ovat naamat täynnä hiekkaa kuin symboloiden vanhojen yhteiskuntamallien muumioitumista.

Alain Delon ja Claudia Cardinale
Noin kolme tuntinen Tiikerikissa saa sanomansa perille aristokraattien kokemasta muutoksesta, mutta varsinkin elokuvan loppukolmanneksella ollut hääjuhlakohtaus oli niin pitkä, että keskittyminen oli jo koetuksilla. Pätkässä olisikin ollut tiivistämiselle varaa.

Burt Lancaster kyyneltää yhden kyyneleen
Burt Lancaster oli mainio koppavana prinssinä ja hänen eleet ja ilmeet kuljettivat tarinaa. Angelican näyttelijästä tuli mieleen Tuulen viemään scarlett o'hara vapautunein nauruineen ja tulisine silmineen ja sopikin hyvin vastapariksi Burt Lancasterin hahmolle, joka edusti vanhaa maailmaa

Hyvin tehty, mutta ei kovin mielenkiintoinen katsoa.

***

Ohjaaja: Luchino Visconti (Ludwig II, Morte a Venezia)
Pääosissa:Burt Lancaster, Alain Delon, Claudia Cardinale
Kesto:3h 6min
Valmistusmaa: Italia, Ranska

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Joy (2015)

Jennifer Lawrence tähdittää löyhästi tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa Joy:sta; sinnikkäästä keksijänaisesta.

Joy (Jennifer Lawrence) oli aikanaan koulunsa tähtioppilas ja hänellä oli visio että lukuisilla keksinnöillään vielä saavuttaisi hyvän elämän. Aikuisuuden realiteetit iskevät kuitenkin naisen naamaan kun tämä rakastuu köyhään laulajamieheen (Edgar Ramirez), saa tälle pari lasta ja eroaa lukuisten riitojen jälkeen. Joyn taloa asuttaa exänsä ja lastensa lisäksi muutakin väkeä joista tämän pitää pitää huolta, kuten hänen eronneet äitinsä (Virginia Madsen) ja isänsä (Robert De Niro) sekä isoäitinsä Mimi (Diane Ladd).

Eräänä kertana isänsä uuden tyttöystävän (Isabella Rossellini) jahdilla mopatessaan rikkoutunutta lasia, saa Joy idean mopista jonka voisi puhdistaa vedestä koskematta siihen käsillä. Nainen on innoissaan keksinnöstään ja saakin sille patentin isänsä ja tämän tyttöystävän avustuksella. 

Tie onneen on kuitenkin kivinen.

Elokuvassa voi myös nähdä Bradley Cooperin keksinnön markkina-alustan tarjoajana sekä Orange is the new blackistä näkyvyyttä saaneen Dascha Polancon Joyn parhaana ystävänä.

ä
Mopin ideointia
Jennifer Lawrence oli roolistaan Oscar-ehdokkaana, mutta ei vienyt pokaalia kotiin. Jennifer oli kyllä ihan hyvä Joyna, mutta suoritus ei ollut mitenkään mieleenpainuva.

Elokuvassa oli kiva idea vaikeuksien kautta voittoon teemalla, mutta sitä matkaa ei ollut erityisen kiinnostava seurata. Elokuva alkoikin todella sekavasti ja mielenkiinto meinasi tyssätä heti alkuunsa. Joyssa oli myös liikaa populaa kohtauksissa ja se sai kaiken tuntumaan vaan todella ahdistavalta. Ymmärrän, että sillä varmasti haettiin samaistumisen kokemuksia Joyn stressaavaan tilanteeseen, mutta silti tarpeetonta sähläystä ja säätämistä. Moni kohtaus tuntui myös teennäiseltä ja ennalta-arvattavalta kun tiesi jo etukäteen että hyvinhän lopulta käy.

Elokuvan on ohjannut David O Russell, joka on myös ohjannut 2012 ilmestyneen elokuvan Silver Linings Playbook, jossa esiintyi sama trio pääosissa kuin tässä: Robert De Niro, Jennifer Lawrence ja Bradley Cooper. Silver linings toimi kuitenkin ihan eri tasolla kuin tämä.

**1/2

Ohjaaja: David O Russell (The Fighter, Silver Linings Playbook)
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Bradley Cooper, Robert De Niro, Isabella Rossellini
Kesto:2h4min
Valmistusmaa: USA