sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Kirja: Värityskirja (Marko Annala)

Ravinteli-ilta kirjan kanssa
Marko Annalan esikoisteos Värityskirja on hänen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kasvukerotomus. Asetankin tämän takia kirjan Helmet-haasteen kohtaan 43. "Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi". Pidin kovasti miehen toisesta kirjasta Paastosta, joten odotukset olivat korkealla.

Marko oli leikkisä pikkumies, jonka vahva isä opetti jo varhain metsäreitin koulusta kotiin. Yläasteelle tultaessa ei elo ollut enää niin huoletonta kun kiusaajat ottivat silmätikuksi ja istutti lätäkössä ja syötti muttereita. Valo näyttäytyi tunnelin päässä kun yläaste päättyi ja bändihommat tulivat kuvioon. Kirja kertoo Annalan bändikokeilut kohti Mokoman solistin uraa. Parisuhdeasiatkin sivutaan.

Tykkäsin tästä Värityskirja-kirjastakin vaikka oli hieman erilainen tyylillisesti Paastoon verrattuna. Pidin Annalan tavasta kuvata aikaa niin, että väleihin saattoi tulla isojakin hyppäyksiä rikkomatta kuitenkaan tekstin soljuvaa virtaa. Yleensä hypyistä sai myös hyvin kiinni eikä jäänyt kauan raapimaan päätään, että mitäs nyt tapahtui.

Hatunnosto myös siitä, että on uskaltanut näin henkilökohtaisen teoksen julkiseksi saattaa vaikka ilmeisesti osittain fiktiivinen opus kuitenkin.

Tykkäsin tästäkin.

****

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.