sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Little evil (2017)

Netflixissä 01.09.2017 ensi-iltansa saanut Little evil on kauhukomedia saatanallisesta pikkupojasta.

Gary (Adam Scott) on tuore isäpuoli vaimonsa Samanthan (Evangeline Lilly) kohta kuusi vuotta täyttävälle pojalle. Gary yrittää parhaansa mukaan bondata pienokaisen kanssa, mutta kaikki ei ole aivan kohdallaan; poika yrittää muun muassa haudata isänpuolensa elävältä. 

Gary päätyykin selvittämään kollegansa (Bridget Everett) kanssa ratkaisua saatanan pojaksi osoittautuvan lapsen tuoman tuomiopäivän estämiseksi. 

Elokuvassa voi nähdä myös Sally Fieldin lastensuojeluviranomaista esittävänä saatananpalvojana.

Onnellinen perhe vai onko?
Pidän Adam Scottista näyttelijänä ja toimi hän tässäkin hyvin erikoisen poikapuolensa tuoman hämmennyksen tulkitsijana. Evangeline Lillyä olen mollannut aikaisemminkin enkä sen enemmän jaksa eritellä asiaa muuten kuin toteamalla, että näyttelijän lahjat eivät ole hänessä valitettavasti lisääntyneet. Hänen osansa olikin suht turha sinisilmäisenä rakastavana äitinä. Komedianne Bridget Everttiin olen törmännyt aikaisemmin Inside Amy Schumer -sarjan vakituisena vierailevana tähtenä. Hän oli ihan hauska sivuhahmo, joskin mieleeni tuli hittikomediaksi pompsahtaneen Bridesmaids-elokuvan Melissa McCarthyn esittämä ylipainoinen, karkea sekä perinteisesti miesten vaatteiksi luokiteltaviin kuteisiin pukeutuva hahmo. Everttin rooli tuntuikin siis jo kertaalleen nähdyltä.

Little evil oli ihan viihdyttävä, tarjoillen muutaman onnistuneen kohtauksen. Pidin kovasti ohjaaja Eli Craigin elokuvasta Tucker & Dale vs Evil, mutta Little evil ei viehättänyt samanlaisella tuoreudella vaikka pilkahduksia ohjaajan omaleimaisuudesta tässä näkikin.


***

Ohjaaja: Eli Craig (Tucker & Dale vs Evil)
Pääosissa: Evangeline Lilly, Adam Scott, Clancy Brown
Kesto:1h 35min
Valmistusmaa: USA

8 kommenttia:

  1. The Omen (originasli) lienee ollut tämän sarjan innoitteena. Ihan varmaksi en tosin mene sanomaan, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kai jonkinlaista komedianpoikaista siitä on yritetty tässä vääntää. :)

      Poista
    2. nii joo, leffassa taidettiinki ihan mainita Omenin pikkupoika.

      Poista
  2. Siis me katottiin tää kanssa, en nyt ehkä ihan komediaksi luokittele. Ehkä mätti se, etten ole kauhuleffojen ystävä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii joo hauskuutta saa etsiä, niin komedia ei ehkä ekana tule mieleen, mutta joitain ääneen naurettavia kohtauksiakin löytyi. Tosiaan paljon vitsailua perinteisten kauhuelokuvien kustannuksella, joten jos ne ei iski, niin ehkä tämäkään ei oikein toimi.

      Poista
  3. Minulle Adam Scott on piirtynyt mieleen hieman ärsyttävänä, mutta sitä pitkälti siksi että aina kun olen nähnyt hänet jossain on hän vaikuttanut saaneen roolikseen jonkinlaisen pikkup*skiaisen roolin tyyliin Stepbrothers. Joskin nyt mietin kuinka pahasti mielikuvani on väärä koska muistelin hänen esittäneen samanlaista tv-sarjassa Ed, mutta sehän olikin Michael Ian Black.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta hän on sellainen lakonisen hauska. Oli hauska sellaisessa sarjassa kuin Party Down. Hän on kieltämättä pikkaisen unohdettava, joten en ihmettele jos olet sotkenut johki toiseen.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.