sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 9. toukokuuta 2015

Återträffen/ Luokkajuhla (2013)


Luokkajuhla (Återträffen) on ruotsalainen elokuva, joka nousi ilmestyttyään otsikoihin koulukiusaamisteemallaan. Luokkajuhla kertoo elokuvan ohjaajan Anna Odellin omista kokemuksista, mutta se ei ole kuitenkaan dokumentti. 

Elokuva on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa Anna Odell saapuu luokkajuhlaansa ja järjestää kohtauksen, jossa kertoo mitä ajattelee luokkatovereistaan jotka häntä kiusasivat yläasteelle saakka. Anna Odell saa osakseen hieman sympatiaa, mutta lähinnä reaktio on kiusaantunut ja suorastaan vihamielinen. Rooli hylkiönä seuraa luokkajuhlaan.

Toisessa osassa käy ilmi, että ensimmäinen osa oli vain Annan tekemä elokuva siitä jos hänet olisi kutsuttu luokkajuhlliinsa. Todellisuudessaan häntä ei niihin kutsuttu ja haluaakin pyytää vanhoja luokka"kavereitaan" katsomaan elokuvaa ja keskustelemaan koulumuistoista. Moni kieltäytyy ja keksii tekosyitä tulemattomuuteen. Haastattelut Anna teki oikeastikin, mutta tässä elokuvassa kaikki ovat näyttelijöitä.

Anna Odell ei ole samaa mieltä seremoniamestarin kanssa siitä, että luokassa oli hyvä yhteishenki
Ensimmäiset yhdeksän kouluvuotta on yhtä valtasuhteiden taistelutannerta. Jotkut sopeutuvat ja toiset eivät. Kiusatuksi joutuminen on satunnaista eikä kukaan ole turvassa vaikka jotkut ominaisuudet kuten ujous tai massasta erottuminen siihen saattavatkin edesauttaa. Muistan vieläkin henkilöt joita meidän ala- ja yläluokilla kiusattiin. En onneksi joutunut kiusatuksi enkä koskaan ketään kiusannut. En myöskään asettunut kiusattavien puolelle ja osallistuin varmasti jonkinlaiseen pahaa selän takana puhumiseen. Muistan kuinka yhdeltä tytöltä vedettiin housut kinttuun ruokajonossa tämän itkiessä ja huutaessa "eiiii..." tai kun yksi tyttö joutui hetkessä kiusaamisen kohteeksi kun jostain ilmestyi väite, että hän oli päästellyt kaasuja luokassa. Muistan myös kuinka yksi tyttö joutui kiusatuksi kun puolusti näitä kiusattuja. Hän ei koskaan näyttänyt ulospäin sitä, että kiusaaminen olisi häntä haitannut, mutta jälkeenpäin kun olen tästä hänelle puhunut, niin aikamoista helvettiä hänenkin kouluaikansa oli kuulemma ollut. 

Silloin kun minä kävin ala- ja yläastetta, niin ei ollut yleisesti käytössä nettiä tai kännykkää, joten voin vain kuvitella mihin muotoihin kiusaaminen nykykouluissa on yltynyt. Ja onhan noista saanut lukeakin. Moni on myös päätynyt päättämään päivänsä nuoressa iässä kun koulunkäynti on käynyt kiusaamisen takia niin raskaaksi. Leikkasin aikoinaan lehdestä tallaisen pysäyttävän sitaatin yhden uhrin päiväkirjasta:



Kiusaaminen on pe*seestä eikä kukaan ansaitse sellaista kohtelua. Anna Odellin Luokkajuhla on hyvä muistutus siitä, että kiusatuista lapsista kasvaa aikuisia, jotka joutuvat kantamaan lapsuutensa arvet läpi elämänsä. Koulukiusaaminen ohitetaan helposti perusteella kuten Anna elokuvassa lainaa: "lapset ovat vain lapsia". Ihminen on kuitenkin laumaeläin eikä tahdosta vastainen erakoittaminen ole helppoa. Pitkin ihmishistoriaa yhtenä rangaistuskeinona on käytetty yhteisöstä karkoittamista; laumasta erottamista, hylkiöksi leimaamista, sosiaalista ulkopuolistamista. 

Luokkajuhla oli mielenkiintoinen seurata kun ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu. Mielestäni elokuvan ensimmäinen osa oli voimakkaampi kuin sen toinen osa. Tavallaan olisin toivonut, että siihen toiseen osaan oltaisiin saatu aitoja ihmisiä ja haastatteluita. Puolet fiktiota siitä, että jos Anna olisi kutsuttu luokkajuhliinsa ja toinen puolet dokumenttia siitä kuinka hänen vanhat koulukaverit suhtautuvat elokuvaan sekä Annaan. Toinen osa oli myös liian pitkä alkuun nähden sekä tietylainen antikliimaksi. Anna Odell, "suoraan sieluun katsovine silmineen", on oiva kiusatun henkilön äänitorvi ja avasikin elokuvallaan jälleen keskustelun koulukiusaamisesta. 

Ajatuksia herättävä.

***1/2

Ohjaaja:Anna Odell
Pääosissa:Anna Odell, Sandra Andreis, Kamila Benhamza, Anders Berg
Kesto:88min
Valmistusmaa:Ruotsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.