sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Dawn of the Planet of the Apes (2014)

Apinoiden planeetan vallankumous (Dawn of the Planet of the Apes) on jatkoa vuonna 2011 ilmestyneelle elokuvalle Apinoiden planeetan synty .

Caesar sotamaalauksissa
Apinoiden planeetan synnyssä meille näytettiin kuinka tiedemies Will (James Franco) keksi virusmuunnoksen, joka auttoi alzheimerin tautiin parantavasti. Samalla myös testikohteiden älykkyys parani. Will otti kotiinsa yhden tällaisen testiapinan poikasen Caeasarin, joka johti apinat kapinaan. Ensimmäisessä osassa näytettiin myös kuinka yksi tutkijoista altistui tällaiselle virusmuunnokselle, sairastui "apinaflunssaan" ja kuoli.

Apinoiden planeetan vallankumous alkaakin sillä, että suurin osa maapallon ihmisistä on kuollut tähän apinaflunssaan ja vain geneettisesti immuunit ihmiset ovat jäljellä. Elokuvassa seurataan San Fransiscoon ryhimittynyttä eloon jäneiden joukkoa. Samaan aikaan Ceasarin johtama apinalauma on kotiutunut läheiseen metsikköön. Ihmiskontaktia heillä ei ole ollut pitkilleen ja siksi rauha järkkyykin kun pieni ihmisjoukko eksyy liian lähelle heitä aikeissaan korjata lähistöllä oleva vesivoimala sähköjen takaisinsaamiseksi.

Caeasarilla on ollut hyviäkin kokemuksia ihmisistä, jonka takia hän suhtautuu varovaisen suopeasti vierailijoihin antaen heille mahdollisuuden voimalan korjaamiseen. Ceasarin vanhempi poika sekä ihmisille katkeroitunut Koba (Toby Kebbell) eivät kuitenkaan sulata ihmisten kanssa yhteistyön tekoa varsinkin kun joukosta paljastuu yksi epäluotettava mätä omena.

Tästä alkaakin sota ihmisten ja apinoiden välillä sekä Koban ja Caesarin valtataistelu.

Ape with a gun
Pidin Apinoiden planeetan synnystä, jonka takia tämä kakkonen tuotti pettymyksen. Idea oli ihan hyvä, mutta sisälsi useita puutteita. Ensinnäkin pääosaihmisiksi valitut henkilöt olivat kauttaaltaan huonoja. Ainoa "valopilkku" oli liioitellusti pahikseksi leimattu Kirk Acevedo. Gary Oldman on loistava näyttelijä, mutta tässä hänen osansa ihmisjoukon murhanhimoisena johtajana jäi pieneksi ja huonosti kirjoitetuksi. En käsitä miksi miespääosaan oltiin valittu niinkin mauton ja hajuton miekkonen kuin Jason Clarke. Mies näytti kokoajan vain hämmentyneeltä eikä todellakaan ollut uskottava auktoriteettina. Hänen naistaan puolestaan näytteli Keri "Felicity" Russell, joka ei ainakaan auttanut uskottavuus asiaa vaan käänsi elokuvaa enemmän kallelleen saippuasarjamaisuuteen. 

Pikkuapina on ennakkoluuloton
Andy Serkis oli edelleen toimiva Caesar, mutta se ei pelastanut jumiutunutta ja itseään toistavaa juonta. Caesarin sekä Koban kasvava valtataistelu sekä ihmisten hyvä-paha-rullaus kävi kyllästyttäväksi. Teknisesti elokuva oli kuitenkin hienosti toteutettu ja apinat tuntuivat aidoilta ja aidosti uhkaavilta. Apinoiden planeetan vallankumoukselle on suunnitteilla jatkoa ilmestyväksi vuonna 2017. 

Koba: "Apes not kill apes." 
Caesar: "You are no ape."

**1/2

Ohjaaja:Matt Reeves (Cloverfield, Ystävät hämärän jälkeen)
Pääosissa:Gary Oldman, Keri Russell, Andy Serkis
Kesto:130min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.