sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

916/1001 Deconstructing Harry (1997)

Ohjaaja Woody Allen on ollut viime aikoina otsikoissa hieman negatiivisessa valossa. Katsoin kuitenkin miehen ohjaaman elokuvan Harry pala palalta (Deconstructing Harry). Elokuva vilisee nimekkäitä näyttelijöitä.

Harry (Woody Allen) on neuroottinen kirjailija, joka kirjoittaa niin fantasiaa kuin omia kokemuksiaan. Elokuva purkaakin nimensä mukaisesti Harryn hahmoa pala palalta kertoen osia hänen elämänsä käännekohdista. 

Harrylla on ongelmallinen suhde naisiin ja onkin ollut jo kolme kertaa aviossa ja aina pettänyt vaimojaan. Harryn naisia esittää mm. Elisabeth Shue, Kirstie Alley, Julia Louis-Dreyfus ja Judy Davis. Harry väittää, että on kykenemätön suhteisiin, mutta uusimman heilansa Fayn (Elisabeth Shue) mennessä naimisiin Harryn parhaan kaverin (Bill Crystal) kanssa, alkaa hän miettiä enemmän omaa suhtautumistaan sitoutumiseen.

Robin unfocused
Tavallaan Woody Allenin esittämä Harry on aika etova tapaus. Tai ei edes tavallaan vaan on. Harry ei halua sitoutua, mutta silti avioituu naisten kanssa ja käyttää huoria, että ei naisten kanssa tarvitsisi small talkata. Kurppaantuneen Woodyn suutelua nuoren Elisabethin kanssa oli myös aika luotaantyöntävää katsoa. 

Elokuva oli kuitenkin rakennettu mielenkiintoisesti ja fantasia sekoittui mukavasti todellisuuteen, kuten novelli "epätarkasta" miehestä, jota esitti Robin Williams tai Harryn matka helvettiin. Staroja oli myös hauska bongata eri kertomusten yhteyksissä. Woody Allen esittää aina samaa roolia neuroottisena juutalaisena, joka ei usko. Tämä rooli tuntuu jo hieman kuluneelta vaikka onkin ihan viihdyttävä. Alussa ollut kohtaus jossa Judy Davisin esittämä hahmo haukkuu Harryn pataluhaksi oli mainio. Käsikirjoitus onkin värikkäine dialogeineen kiinnostava.

Kyllä sen parissa ihan viihtyi.

***

Ohjaaja:Woody Allen
Pääosissa: Woody Allen, Judy Davis, Julia Louis-Dreyfus
Kesto:96min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.