Kun kuulin, että Blade Runner saa jatko-osan: Blade Runner 2049, niin odotin kauhunsekaisin tuntein että mitä sontaa sieltä oikein nyt tulee raiskaamaan nerokkaan elokuvan. Ei sieltä onneksi ihan täyttä kuraa tullut.
Blade Runner 2049 sijoittuu ajallisesti 30 vuotta ensimmäisen Blade Runnerin tapahtumien jälkeen. Nexus-8-mallisia replikantteja on valmistettu rajattomalla eliniällä ja uhkana koettuina blade runnerit ovat saaneet käskyn ne "eläköittää". Yksi näistä blade runnereista on Ryan Goslingin näyttelemä K. Replikantit ovat saaneet kuulla, että joku heistä on synnyttänyt ja saanut lapsen maailmaan. Tämä saa replikantit järjestäytymään ja hautomaan kapinaa, koska synnyttämisen mahdollisuus nostaisi heidät tasaveroisiksi ihmisten rinnalle eivätkä he enää olisi hiustenkuivaajiin verrattuja kapistuksia. Tämä lapsi on ensimmäisestä Blade Runnerista tutun Deckardin (Harrison Ford) ja replikantti Rachaelin yhteinen. Deckard teki kaikkensa ettei lasta löydettäisi koskaan sotkien lapsesta olevat tiedostot. K saa käskyn pomoltaan (Robin Wright) etsiä ja lahdata tämän lapsen.
K elää tekoäly-tyttöystävänsä Join (Ana de Armas) kanssa, joka on Wallace-yhtiön käsialaa. Yhtiön pomo Niander Wallace (Jared Leto) ja hänen replikantti-avustajansa Luv (Sylvia Hoeks) haluavat tiukasti syntyneen ihmisreplikanttihybridin omiin käsiinsä, mutta muista syistä. K:n tehdessään lapsietsintöjään pääsee hän syvemmälle kiinni omiin muistoihinsa...vai ovatko ne hänen omiaan?
Elokuvassa voi nähdä pienessä sivuosassa Krista Kososen puhumassa yhden replan suomea, joka tuli minulle täysin puskista.
 |
| K, Joi ja Deckard |
Miltei kolmituntinen pätkä ei tuntunut pitkäveteiseltä. Elokuva oli hyvin toteutettu. Lavasteet, pitkät kamera-ajot ja samantyylinen kyberpunk-maailma kuin ensimmäisessä osassa oltiin saatu hyvin purkkiin. Ryan Gosling oli vakuuttava pääosassaan ja vahvan roolin teki myös Robin Wright (ihanaa kun hän on antanut itsensä vanheta luonnollisesti). Se kuitenkin mikä teki Blade Runnerista niin loistavan oli tietynlainen sielukkuus, joka tästä puuttui miltei kokonaan. Tunnelma oli muovinen. Mielestäni molemmat "pääpahikset" Jared Leto ja Sylvia Hoeks epäonnistuivat rooleissaan ja saivat aikaan irrottautuneisuuden tunteen elokuvasta - yhteys katkesi. He näyttelivät hymyttömiä pahiksia eivätkä ruumiillistaneet mitään.
Onneksi elokuvassa oli vanha kunnon Harrison Ford, hän kun on loistava muovisuuden poistamisessa; kaikkea hän ei onnistunut siivoamaan, mutta onneksi toi vähän eloa ja persoonaa tilalle.
Onnistunut jatko-osa.
Pääosissa:Harrison Ford, Ryan Gosling, Ana de Armas
Kesto:2h 44min
Valmistusmaa:USA, UK, Unkari, Kanada
Samaa mieltä! Olin leffassa katsomassa tämän ja eritoten Jared Leton kohtauksia katsoessa tuntui kuin tekstitykset olisi kuin kadonneet ja hän olisi näytellyt jollain toisella kielellä. Häneen ei saanut mitään kontaktia tai otetta. Sen sanottuani mielestäni koko leffa oli sellaista aavemaista uinailua, etten saanut mihinkään mitään otetta. Kaikkein vähiten juoneen. Tälläiset scifijutut lentää muutenkin vähän yli hilseen, niin en ymmärtänyt mitään. Sinun juoniseloste avasi vähän.... Mikä ero on replikantilla ja tekoälyllä?
VastaaPoistaKaipa replikantti on vähän kuin ihmisen kaltainen biologinen robotti ja no, tekoäly-tyttöystävän halusin vaan erottaa näistä kun se oli vaan sellainen tietokoneella luotu kuva, jolla ei ollut mitään fyysistä ruumista.
VastaaPoistaJared Leto jätti kyllä jääkylmäksi...