sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Dinner with friends (2001)

Viimeinen illallinen (Dinner with friends) on kuvaus ystävyydestä. 

Ruokakriitikkopariskunta Gabe (Dennis Quaid) ja Karen (Andie MacDowell) kutsuvat vaikutuksia Italian matkaltaan saaneelle gourmet-illalliselle aviopari-ystävänsä Tomin (Greg Kinnear) ja Bethin (Toni Collette). Ruokailemaan tuleekin vain Beth yksistään, joka murtuu kertomaan, että hänen aviomiehensä on jättänyt tämän toisen naisen takia. Gaben ja Karenin elämä järkkyy ja alkavat he pohtia syitä parin eroamiseen kuin omaakin avioliittoaan. Elokuvassa käydään myös muistojen polulla kun katsojille näytetään kuinka Tom ja Beth aikoinaan tapasivat.

Tomin ja Bethin eritytymisen ja itsenäistymisen jälkeen tajuavat Gabe ja Karen ettei heillä oikeastaan ole enää mitään yhteistä vanhojen ystäviensä kanssa.

Ystävykset syö jälkkärikakkua
Viimeinen illallinen oli pitkästyttävä keski-iän kriisi -draama, josta on vaikea uskoa että se on tehty 2000-luvulla sen ysärimäisen ystäväpariskunta-asetelmansa takia. Pidän noin yleisesti näyttelijöinä elokuvan pääosanaisista, mutta Quaid eikä Kinnear ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Näyttelykyky ei kuitenkaan ollut tämän elokuvan suodenkuoppa vaan käsikirjoitus. 

En ymmärrä elokuvan pointtia. Pariskunnat ovat olleet ystävyksiä jo useita kymmeniä vuosia ja sitten toiselle parille tulee avioero ja yhtäkkiä ystävyys loppuu kun he eivät eläkkään samanlaista pitkää parisuhde-elämää kuin he itse. En myöskään ymmärrä elokuvan keskivaiheille sijoittuneen ylipitkän flashbackin tarkoitusta siitä kun Gabe ja Karen parittivat Tomin ja Bethin. Tuntui, että elokuvassa näytetettiin vaan jotain randomeita asioita ja keskusteluita ystävyksiltä ja sitten lopputulos oli se, että Karen ja Gabe vihaavatkin ystäviään, mutta heille riittää toisensa ja sitten elokuva jo loppuukin jättäen katsojan pitkästyneen hölmistyneenä raaputtamaan päätään ja miettimään, että mitä vimpskattia? Miten tämä elokuva sai rahoituksen ja nämä kuuluisat näyttelijät siihen? Ajanhukkaa.

*1/2

#elokuvahaaste2016 ( 1. Ruuasta kertova elokuva)

Ohjaaja:Norman Jewison (Only you, Viulunsoittaja katolla)
Pääosissa: Dennis Quaid, Andie MacDowell, Greg Kinnear
Kesto:1h34min
Valmistusmaa:USA

2 kommenttia:

  1. Tämä on juuri niitä elokuvia jotka putoavat sinne jonnekin väliin mistä niitä ei kukaan tunnu muistavan. Ihan systäkin, sillä kyllä sama elokuva on tehty paljon paremminkin. Ei kuitenkaan se huonoin esitys, sillä kyllä tämän jaksaa hieman välinpitämättömästi katsella loppuun saakka, mutta en kyllä ihmetellyt miksi en muista nähneeni mainoksia siitä, muista kenenkään puhuneen siitä tai pidelleeni sen koteloa käsissäni, vaan kun se joskus kanavahypellessä tuli vastaani niin tuumasin, että hei, tässähän on Dennis Quaid. Kaipa sen voi katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua harmittaa,että ostin leffan äiti raukalleni joululahjaksi. Kannen perusteella oletin, että voisi olla ihan mukava draama kyseessä. Ei voinu tietää...

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.