sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 26. kesäkuuta 2014

Earthsea (2004)

Pidän tai pidin ainakin teininä kovasti Ursula Le Guinin kirjoista, varsinkin Maameren tarinoista joihin tämä minisarja - Earthseakin - perustuu.

Kuten useissa fantasiakirjoissa, niin myös tässä, päähenkilö on nuori poika, joka harjoittaa sepän ammattia isänsä jalanjäljissä. Seppyys ei ole kuitenkaan nuoren pojan todellinen kutsumus vaan velhous. Tämän tarinan pojan nimi on Ged (Shawn Ashmore).

Maameren kartta kirjastani
Ged saa kotikyläänsä vaeltaneelta velho-Ogionilta (Danny Glover) tosinimen - Varpushaukka ja pysyykin hetken hänen opissaan. Hidas oppimisprosessi ei kuitenkaan miellytä Gedia, joten lähettää  Ogion pojan velhojen kouluun. Koulussa paikan röyhkeä kiusankappale haastaa Gedin manaamaan kuolleen haudastaan. Samalla Ged kuitenkin päästää Nimettömän maan päälle riehuumaan, jonka tarkoituksena on vain jahdata Gediä ja syödä tämän sielu. Ged saa Ogionilta tiedon, että nimettömän tosinimen avulla voisi tämän myös tuhota. Lohikäärme johdattaa Gedin lähemmäksi kaikkien vastausten lähdettä - Atuanin  haudoille. 

Sarjassa voi nähdä myös Isabella Rosseliinin.

Ged ja tämän kamu
 Tv-sarja on vain kalpea varjo kirjoihin nähden eikä tavoita kaikkia sen hienosävyjä. Olisin toivonut, että niin hienon kirjasarjan valkokankaalle saattamisessa oltaisiin panostettu hieman enemmän taloudellisesti. Tuntuu kuin käsikirjoitusta ei oltaisi sen kummemmin mietitty, kunhan kirjan pääkohdat ovat vain filmille saatu. Näyttelijät olisivat myös voineet yrittää vähän kovemmin. Pari vuotta myöhemmin Studio Ghibli tuotti animaatioversion Maameren tarinoista, mutta sekään ei valitettavasti häikäissyt loistokkuudellaan.

Tasapaksu töräys.

**1/2

Ohjaaja: Robert Lieberman
Pääosissa:Shawn Ashmore, Kristin Kreuk, Isabella Rossellini, Danny Glover

Kesto:90min/jakso
Valmistusmaa: USA, Kanada

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.