sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 13. elokuuta 2016

Journey to Shiloh (1968)

Elokuvan kannessa komeilee Ford ja Caan
Poikien sota (Journey to Shiloh) kertoo seitsemän hengen teksasilaisjoukosta, joka haluaa mennä puolustamaan etelävaltiolaisia Yhdysvaltojen sisällissodassa.

Sotimaan menevän poppoon keulahahmona toimii James Caanin näyttelemä Buck Burnett, joka vie joukkoa pitkin maita ja mantuja kohti sodan sydäntä. Uhmakkaalla porukalla on asenne kohdallaan, mutta päämäärässä karu totuus sodan luonteesta paljastuu mitä julmimmilla tavalla; vain yksi joukosta palaa takaisin kotiin päin. 

Elokuvassa voi nähdä "tyylikkään" polkkatukan omaavan Harrison Fordin yhtenä joukon jäsenenä ennen hänet kuuluisaksi tehnyttä Tähtien sota -elokuvan rooliaan.

Minusta on huvittavaa, että ostin tämän elokuvan kirpputorilta puhtaasti sen kansikuvan takia. En muistanut nähneeni tai edes kuulleeni tällaisesta elokuvasta missä pääosissa on Harrison Ford ja James Caan. Meninkin markkinoijien halpaan kun eihän Harrilla hyvä kuin oli edes yhtä repliikkiä. Hän oli oikeastaan kaikkein pienimmässä osassa koko seitsemän hengen porukasta. Yhdessä vaiheessa näytti siltä kuin hän olisi katsonut vahingossa kameraankin. Totaalisen harhaanjohtavaa markkinointia ja totaalisen toimivaa, koska sen kuvan perusteella DVD:n itselleni ostin, vaikkakin käytettynä.

Elokuva itsessään oli aika mitäänsanomaton länkkäri. Caan hoiti roolinsa hyvin ja hänen takiaan elokuvan katsominen oli ihan siedettävää. Elokuvan juonikin oli aika suoraviivainen: pojat matkustivat kohti sotaa, tapasi pari naista ja 6/7 heistä kuoli nopeasti perille päästyään.

**1/2

#elokuvahaaste2016 (20. Elokuva, jonka valitset pelkästään kannen perusteella)

Ohjaaja: William Hale (Cheyenne, Murder in Texas)
Pääosissa: James Caan, Michael Sarrazin, Brenda Scott
Kesto:1h41min
Valmistusmaa: USA

6 kommenttia:

  1. Omassa arviossani annoin tästä elokuvasta kolme varoitusta, joista kaksi liittyy juurikin kanteen: kansikuvan tyylittely ja Harrison Fordin läsnäolo.

    Kolmas oli sitten vaihteleva kuvanlaatu.

    Elokuvana tämä oli... ihan ok kai. Pidin tarinasta jossa viattomuus ravistetaan pojista irti ja oletankin, että koska se meni loppua kohden niin rajusti siihen suuntaan, että elokuva oli suunnattukin sodanvastaiseksi. Sen verran alleviivaavan saarnaavaksi elokuva muuttui siitä alun, jihuu!-innostuksesta. Mutta itse idea oli pohjimmiltaan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuon kannen tyylin perusteella tuli mieleen joku Sin City. En olisi ikinä osannut yhdistää johonkin Yhdysvaltojen sisällissotaan. Ja totta sekin, että kyllähän siinä tietysti oli sanomaa sodan mielettömyydestä. Jotenkin kertomus oli niin suoraviivainen, ettei mieleeni edes tullut että sillä jokin sanomakin olisi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Musta toi kansikuva oli ihan tyylikäs, mutta ei kyllä vastannut yhtään sisältöään...

      Poista
  3. Ehdinkin jo hämääntymään, että oliko Fordilla muka jonkinlaista päärooliuraa ennen George Lucasia, mutta onpa kyllä hävytön juliste!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.