sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 10. toukokuuta 2013

Movie Monday #90 - leffavalikoima

Vastaan tähän Movie Monday -kyssääriin hieman jälkijunassa, mutta toivottavasti ei haittaa...

"Elokuvatarjonta on nykyisin valtava ja tarjoajien kilpailu kovenee. Mistä katsot leffasi?"

Keräilen paljon DVD-levyjä/ Blu-ray-levyjä, ennen VHS-kasettaja, mutta nyt ne ovat jääneet taka-alalle. Katsonkin paljon elokuvia omalla kotisohvalla, omasta telkusta.

Tässä on osa kokoelmaani ympäriinsä koko kämppää (nyt oli vappupallot laitettuna, ei mulla tollasia normaalisti ole roikkumassa):

Viime aikoina olen innostunut lainaamaan elokuvia myös kirjastosta, kun tajusin sellaisen olevan aivan vieressäni. Kirjastosta lainaamisessa on se hyvä puoli, että tulee katsottua myös sellaisia elokuvia joista ei olisi aikaisemmin kuullutkaan. Ei ole niin korkea kynnys, kuin ehkä ostamisessa olisi.


Netistä olen myös jonkun verran elokuvia katsonut, mutta en ole tutustunut Netflixin kaltaisiin palveluihin.

Tv:stä tulee myös silloin tällöin elokuvia katsottua. Joskus tulee katsottua hieman enemmän ja joskus vähemmän. Riippuen sattuuko tulemaan jotain mielenkiintoista/ ei jaksa liikkua sohvalta poiskaan. Tällä hetkellä digiboksini vetelee viimeisiä, joten en voi tallentaakaan ja kanavat pitää vaihtaa itse koneesta, joten nyt ovat tv-elokuvat jääneet hieman vähemmälle. En omista myöskään mitään maksullisia kanavapaketteja.

Elokuvateattereissa tulee käytyä myös ihan kiitettävästi, mutta ei mitenkään hullulla tahdilla. Niissä yleensä kaverin/ kavereitten kanssa, mutta joskus yksinkin. Ei minua haittaa olla yksin teatterissa, kuten ehkä joitain.

Videovuokraamossa olin joskus töissä ja silloin elokuvia lähti aika usein kotiin mukanani, mutta sen jälkeen vuokraamoissa ei ole tullut usein käytyä, koska jos hieman enemmän sijoittaa, saa elokuvan kokonaan itselleen. Videovuokraamoissa on myös se huono puoli, että levy pitää palauttaa vaikka nyt onkin keksitty hirveä turhake - itsestään hajoava vuokra-dvd.  Joskus aikoinani lainasin filmtownin tarjouksen 8 elokuvaa, 8 päivää tms. satseja.

2 kommenttia:

  1. Tälläisistä kuvista on aina hauska bongailla, että mitä samoja elokuvia toiselta löytyy. Ja onhan siellä tuttua tavaraa vaikka kuinka.

    Kiitettävän kokoinen kokoelma.

    Kirjastoista puheen ollen, on jännää miten joskus muinoin kirjastojen elokuvakokoelmat olivat suurinpiirtein vain jotain luontodokkareita, tms. ja nyt kun menee sinne, niin valikoima on on laajentunut suunnattomasti. Kuin videovuokraamossa kävisi, paitsi sillä erolla että kirjastoista löytyy paremmin muutakin kuin ns. kaupallista huttua.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Tosin nimet näkyy tässä hieman huonosti, mutta ehkä joistain leffoista tunnistaa värien perusteella mikä flikka on kyseessä.

    Vuokraamojen hinnat on nykyään niin suuret, että jos ei halua ihan uutuus leffaa katsastaa, niin mieluummin sitten ostan. Itseasiassa videovuokraamot taisi jäädä esittelystäni kokonaan pois. Taidankin nyt vielä lisätä sen... :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.