sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Little Fockers (2010)

Katsoin Painajainen perheessä -elokuvalla aloittaneen trilogian kolmannen osan: Pienin painajainen perheessä (Little Fockers). Mielestäni ensimmäinen osa oli hillittömän hauska, toinen osa oli ihan hauska ja tämä kolmas osa olikin sitten jo vähemmän hauska.

Greg Focker (Ben Stiller) ja tämän vaimo Pam (Teri Polo) elävät onnellista elämää kahden lapsensa kanssa, kunnes Gregin appiukko Jack (Robert De Niro) saapuu taas pilaamaan kaiken. Jack on päättänyt, että sydänvaivojensa takia Gregistä tulee perheen "GodFocker". Samaan aikaan Greg myös yrittää tienata hieman lisärahaa tiukassa taloustilanteessa edustaen erektiolääkettä lääke-edustaja Andi Garcian (Jessica Alba) suosittelemana. Väärinkäsityksiltä ei voida välttyä kun mukana on epäilevä appiukko, erektiolääke ja kaunis Andi. 

Mukana voi nähdä myös muun muassa Owen Wilsonin, Dustin Hoffmanin, Barbara Streisandin, Laura Dernin ja Harvey Keitelin.

Hassut lapsoset
Elokuvaan oli ympätty tähtinäyttelijöitä rekka-autollisen verran ilmeisesti peittelmään olematonta tarinaa. Tähdet suoriutuivat rooleistaan hyvin, mutta eivät he kuitenkaan elokuvaa onnistuneet pelastamaan. Elokuvan lähtökohdat olivat jo heikot. Kun ensimmäisessä osassa Greg tapasi tyttöystävänsä perheen, niin oli luonnollista, että kakkososassa esiteltiin puolestaan Gregin perhe. Tässä kolmosessa ei ollut samankaltaista selkeää juonta vaan nimensä mukaisesti juoni pyöri jokseenkin Gregin ja Pamin lapsien ympärillä. Ja kuten tiedämme, niin lapset eivät ole kovin hauskoja. Jonkinlainen elokuvan punainen lanka oli se, että Jack halusi Gregistä perheensä vastuunkantajan. Sanaa "GodFocker" jankattiinkiin loppuunsa asti vaikka se ei edes ensimmäisellä kerralla ollut kovin hauska vaikka Robert De Niro sen sanoikin. 

Elokuva alkoi köyhästi eikä jatkokaan tarjonnut kuin muutaman hupaisan paikan. Se oli hajanainen ja väkisin ympätty jatko-osan jatkoksi.

**

Ohjaaja: Paul Weitz (About a boy)
Pääosissa: Robert De Niro, Ben Stiller, Owen Wilson
Kesto:98min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.