Viha/ La Haine (1995)

Katsoin yhteiskunnallisesti kantaa ottavan Mathieu Kassovitzin ohjaaman ja Vincent Casselin tähdittämän ranskalaisen elokuvan nimeltään Viha (La Haine).

Bang!

Maahanmuuttajataustainen Abdel hakataan pahasti poliisin toimesta, joka sytyttää Ranskassa mellakan lähiöiden kasvattien ja poliisin välillä. Elokuvassa seurataan kolmea ystävystä: Vinziä, Hubertia ja Saidia. Abdelin mukiloiminen synnyttää varsinkin juutalaisessa Vinzissä (Vincent Casselissa) vihan tunteita. Mitä pidemmälle elokuva tarinaa kuljettaa, niin sitä enemmän Vinzissä kiehuvat tunteet tulevat pintaan. Vinz myös löytää poliisin kadottaman aseen, joka ruokkii ajatusta kostosta. Tummaihoinen Hubert (Hubert Koundé) yrittää välttää rikollista toimintaa. Hänen omistamansa punttisali on poltettu mellakoissa ja pikku hiljaa välinpitämättömyys sekä viha valtaa hänetkin. Arabitaustainen Said (Saïd Taghmaoui) toimii kuumapäisen kaksikon välillä sovittelijana, mutta kyllä hänelläkin riittää tyytymättömyyttä jota jakaa.

Elokuvassa käytettiin jännää sommittelua vessakohtauksessa, jossa peili toimi osana kerrontaa.

Varsinkin amerikkalaisissa valtavirtaelokuvissa kuten Kaunis Sabrina, Forget Paris tai Midnight in Paris esitetään Ranska ja Pariisi romanttisen unelman multihuipentumana. La Haine oli siinä mielessä jo mielenkiintoinen, että se toi esiin Pariisista toisen, vähemman romanttisen, puolen. Pariisissa ei ole kaikki hyvin vaan lähiöiden työttömyys, rikollisuus ja lähiöissä asuviin ihmisiin kohdistuva rasismi kukkii siellä vielä tänäkin päivänä. Elokuva alkaa kertomuksesta miehestä, joka pudotessa korkealta hoki mielessään, että "kaikki hyvin tähän asti", mutta lopputulos on kuitenkin se mikä ratkaisee. Tätä kertomusta käytettiin elokuvan lopussa vertauskuvauksena Ranskan lähiötilanteeseen..."kaikki hyvin tähän asti..."

Elokuva oli visuaalisesti mielenkiintoinen, jossa käytettiin mustavalkoisen kuvauksen ohella muitakin kiehtovia taiteellisia ratkaisuja. Temaattisesti elokuva myös kiinnosti, koska Ranskan mellakat tuntuvat joltain kaukaiselta, joista kuulee vain silloin tällöin uutisissa. La Haine antoi konkretiaa siihen, että mistä oikein on kysymys tämän fiktiivisen kertomuksen kautta. Näyttelijät olivat myös loistavia. Varsinkin Vincent ja Hubert toimivat elokuvan selkärankana.

Tykkäsin kyllä.

****

Ohjaaja:Mathieu Kassovitz

Pääosissa:Vincent Cassel, Hubert Koundé, Saïd Taghmaoui

Kesto:98min

Valmistusmaa:Ranska

Kulman pojat (2012)

Pimpsa, römpsä, pippeli, kikkeli...jne. Jos haluaa kuulla sukupuolielinten synonyymeja, niin kannattaa katsoa tämä suomalainen Kulman pojat.

Elokuva kertoo pikkukaupungin Kulman pallo -seuran jalkapallofaneista. Yksi näistä, Petri, (Eero Ritala) rakastuu palavasti helsinkiläiseen Emmiin (Lotta Kaihua). Ainoa ongelma suhteessa on Petrin nemesis-joukkueen Unitedin tähtipelaaja Tuukka (Jussi Vatanen), joka asuu Emmin kanssa ja on tämän ex.

Elokuvassa voi nähdä myös mm. Juoppohullun päiväkirjasta tutun Joonas Saartamon sekä McDonald's mainoksista tutun "euron juusto" -miehen.

Fanittajat

En seuraa urheilua televisiosta kuin ehkä jotain taitoluistelua ja MM-kiekkoa satunnaisesti. Jalkapallo ei ole minulle siis erityisen kiehtova aihe. Tuntuikin, että tämä elokuva oli alleviivatusti suunnattu miespuoleiselle katsojalle, joka tykkää katsoa futista telkusta ja juoda kaljaa. 

Eero Ritala oli joskus ihan hauska vaikka tämän epätoivoiset iskuyritykset Emmin kanssa tuntui suoraan käännetyiltä jostain amerikkalaisesta romanttisesta komediasta, jossa mies manailee tyhmyyttään yrittäessään tehdä naiseen vaikutusta epäonnistuen siinä, mutta saaden kuitenkin naisen nauramaan.

Varmaan jollekin toimii paremmin kuin itselleni.

**

Ohjaaja:Teppo Airaksinen

Pääosissa:Eero Ritala, Joonas Saartamo, Jussi Vatanen

Kesto:85min

Valmistusmaa:Suomi

The Money pit (1986)

Rahareikä (The Money pit) on kasarikomedia.

Walter (Tom Hanks) ja Anna (Shelley Long) on  pariskunta, joka joutuu nopeasti luopumaan asunnostaan vanhan asukkaan palattua kiertueeltaan takaisin. Tämä kapellimestarin töitä tekevä "Maestro" (Alexander Godunov) on myös Annan entinen miesystävä. 

Paniikissa Walter ja Anna päättävätkin ostaa päällisin puolin hienon miljoonan dollarin arvoisen asunnon, joka on myynnissä huokeaan 200.000 dollarin hintaan. Ostettuaan asunnon alkaa pariskunnalle valjeta asunnon todellinen kunto. Muun muassa lahot portaat ja reistaileva putkisto aiheuttaa myös kränää rakastavaisten välille.

Amme tippui alakertaan...ups..

Tom Hanks ja Shelley Long olivat hauskoja tässä komediassa. Mielestäni heidän kemiat kävivät myös yksiin ja ihmettelen jos he eivät ole joskus seurustelleet oikeastikin. Tämän elokuvan hauskuus perustui siihen kuinka kaikki menee pieleen, joka ei henkilökohtaisesti ole mielestäni aina hauskaa katsottavaa. Minua hieman ahdistaa tuollainen, että on juuri ostanut kalliilla asunnon, joka osoittautuukin sitten aivan koinsyömäksi. Kyllä minä silti elokuvan aikana nauroinkin, mutta pätkä ei kuitenkaan yltänyt ihan niihin hauskuussfääreihin kuin olisin toivonut. 

Walterin vajottua yläkerran lattian koloon jääden siihen jumiin, oli ihan hauska kohtaus.

***

Ohjaaja:Richard Benjamin

Pääosissa:Tom Hanks, Shelley Long, Alexander Godunov

Kesto:91min

Valmistusmaa: USA

The Six Wives of Henry Lefay (2009)

Nyt tuli katsottua kyllä niin mutaa kuin olla ja voi - Isäni kuusi vaimoa (The Six Wives of Henry Lefay). Tämän elokuvan kannessa pitäisi olla varoitusteksti: "voi aiheuttaa aivovaurion". Joillekin Tim Allenin mukana olo saattaisi olla tällainen varoitus jo itsessään, mutta  jostain syystä pidän siitä häiskästä.

Henry (Tim Allen) on kunnon keski-ikäinen pelimies, joka on nainut useaan otteeseen. Vaimoja löytyy moneen lähtöön, aina tämän parikymppisen tyttären (Elisha Cuthbert) ikäisestä nuorikosta eksentriseen hulluun. Kun Henry menehtyy, joutuu vaimot riitoihin Henryn hautausmenettelystä. 

Vaimoina voi nähdä muun muassa Jenna Elfmanin sekä Andie McDovellin.

Järkyttävän huono juoni! Epämielenkiintoiset hahmot! Järkyttävää tarinankerrontaa! Tim Allenilla rahastaminen vaikka hän esiintyy vain elokuvan alussa ja sen lopussa.

Yrjöän paidalleni.

*

Ohjaaja:Howard Michael Gould
Pääosissa:Tim Allen, Barbara Barrie, Elisha Cuthbert
Kesto:95min
Valmistusmaa: USA

The Rainmaker (1997)

Katsoin eilen televisiosta tulleen Sateentekijän (The Rainmaker). Elokuva perustuu John Grishamin samannimiseen kirjaan.

Matt Damon esittää nuorta lakimiestä, Rudya, joka päätyy työskentelemään hämäräperäiseen lakifirmaan Bruiser Stonen (Mickey Rourke) johdolla. Rudyn ensimmäiseksi jutuksi nousee leukemiaa sairastavan pojan nostama syyte vakuutusfirmaa vastaan. He kun ei suostuneet maksamaan luuydinsiirtoa, jota poika olisi kipeästi tarvinnut. Vakuutuksiin perehtynyt lakimies Deck (Danny DeVito) auttaa Rudyä jutussa. 

Samaan aikaan Rudy tapaa söpön tytön (Claire Danes), joka on naimisissa hakkaajan kanssa. Elokuvassa voi nähdä myös Jon Voightin vakuutusfirman edustajana.

Matt Damon jutustelee pomonsa kanssa (Mickey Rourke).

Elokuva oli mukava katsoa samalla tavalla kuin myöskin John Grishamin kirjaan perustuva oikeutta käsittelevä Päämies, että molemmissa altavastaaja taistelee pienemmän puolesta isoa pahaa vastaan ja voittaa. Koko elokuvan katselun ajan mielessään myös tietää, että mikä lopputulos tulee olemaan, joka onkin osa elokuvan viehätystä. Tarina viekin helposti mennessään ja piikikkäitä argumentteja sekä vasta-argumentteja on jännittävä kuunnella.

Matt Damon sopi kohtalaisen hyvin nuoren ja innokkaan märkäkorvan rooliin. Jotenkin minulle kuitenkin tuli mieleen, että olisiko nuori Tom Cruise sopinut osaan paremmin tai ottiko Damon Cruisen esikuvakseen. Cruise kun on esittänyt tuoretta lakimiesta ainakin John Grishamin kirjaan perustuvassa Firmassa. Damonista puuttui tietty draivi ja energisyys, joka Cruisessa oli. Matt ei siis täysin minua vakuuttanut vaikka ei huono ollutkaan.

Danny DeVito oli puolestaan mainio onnettomuuden uhreilta työkeikkoja kalastavana "ambulance chaserina". Mickey Rourken rooli jäi pieneksi ja etäiseksi, mutta hoiti homman kotiin. "Leukemia-perhe" hoiti osansa ja sai ainakin minun sympatiani. Myös Claire Danes oli vakuuttava herkkänä väkivallan uhrina, joskin mielestäni koko tarina Rudyn ja tytön välisestä orastavasta rakkaudesta oli hieman tarpeeton.

Ihan jännä.

***1/2

Ohjaaja:Francis Ford Coppola (The Godfather)

Pääosissa:Matt Damon, Danny DeVito, Claire Danes

Kesto:135min

Valmistusmaa:USA

Moonrise kingdom (2012)

Wes Andersonin Moonrise Kingdom ei noussut suosikkeihini näkemistäni miehen ohjaustöistä. The Royal Tenenbaums, Fantastic Mr. Fox ja Steve Zissoun vedenalainen maailma ovat olleet mielestäni mielenkiintoisia niiden huvittavan omalaatuisuuden vuoksi. Elokuvien eksentrisyys ei ole kuitenkaan noussut niissä niin itsetarkoitukselliseksi kuin tässä Moonrise Kingdomissa. Toisaalta taas viimeisen 15 minuutin aikana jotenkin pidinkin elokuvasta enkä enää ollutkaan niin varma mitä mieltä olin siitä.

Sam (Jared Gilman) on nuori orpo, joka päättää karata partiosta. Karkumatkallaan hän tapaa itsetuhoisen tytön Suzyn (Kara Hayward). Pari rakastuu ja lähtee yhteiselle matkalle. Lasten perään jää kaipailemaan Suzyn huolestuneet vanhemmat (Bill Murray ja Frances McDormand). Samia puolestaan kaipailee partionjohtajana toimiva Ward (Edward Norton). Poliisia edustaa kapteeni Sharp (Bruce Willis), joka on huolissaan molemmista lapsista. Elokuvan narraattori (Bob Balaban) on lopulta käänteentekevässä asemassa lasten olinpaikan ratkaisemisessa. 

Mukana on myös Harvey Keitel partiolaisten ylijohtajana sekä Tilda Swinton lastensuojeluviranomaisena.

Nuoret tarkastavat reittiään.

Wes Andersonilla on hyvin omaleimainen ohjaustyyli. Jokainen otos vaikutti hyvin harkitulta ja tarkasti sommitellulta. Varsinkin postikorttimaiset esittelyotokset saaresta Bob Balaban kanssa olivat visuaalisesti kiinnostavia ja koomisia. Kameran kellertävä linssi antoi lisätehoa tapahtumien 60-luvulle sijoittumiseen. Pääaktien taustoilla myös tapahtui paljon erilaisia asioita ja otosten kestot vaihtelivat superlyhyistä pitkiin ajoihin. 

Bob Balban esittelee saarta.

 Hahmojen dialogi oli Wesin elokuville tyypillistä tönköhköä ja lyhytsanaista, joka on mielestäni toiminut aikaisemmissa elokuvissa paremmin, kuten jo alussa mainitsinkin. Ehkä osittain itsetarkoituksellisen omituisuuden tuntemukset saattoivat johtua siitä, että olen yksinkertaisesti nähnyt jo liian monta saman tyyppistä elokuvaa Wesiltä eikä konsepti tunnu vain enää niin tuoreelta. Itse elokuvan tarina oli kuitenkin jotain täysin toista ja kiinnostavaakin.

Vaikka Edward Norton kuuluukin lempinäyttelijöihini, niin ei hän mielestäni omaksunut omalaatuisen partionjohtajan roolia. Bruce Willis oli ihan hauska poliisina ja lapsista ainakin Suzya näytellyt Kara Hayward oli mainio. Bill Murray on myös mielestäni loistava näyttelijä, mutta hän teki taas saman roolin Wesin vakiokasvona. 

Asenteeni oli koko elokuvan ajan hieman negatiivinen ja varautunut. Lopussa kuitenkin hieman lämpenin, kun nuoret rakastavaiset menivät naimisiin ja Samkin sai poliisista ottoisän. Ehkä tämä elokuva täytyy katsoa uudelleen. Joka tapauksessa nyt ensimmäisellä kerralla se ei ainakaan saanut minua täysin puolelleen.

Kaikesta huolimatta ihan hyvä tuotos.

***

Ohjaaja:Wes Anderson

Pääosissa:Bruce Willis, Bill Murray, Jared Gilman

Kesto:94min

Valmistusmaa: USA

Silver Linings Playbook (2012)

Katsoin muun muassa parhaan elokuvan palkinnosta Oscar-gaalassa kisanneen Unelmien pelikirjan (Silver linings playbook). Myös elokuvan miespääosaa näytellyt Bradley Cooper pääsi ehdolle ja naispääosaa esittänyt Jennifer Lawrence lopulta ainoan palkinnon elokuvasta pokkasi. Odotukset olivat siis kovat tästä "erilaiseksi romanttiseksi komediaksi" tituuleratusta pätkästä.

Pat (Bradley Cooper) pääsee mielisairaalasta vanhempiensa (Robert De Niro ja Jacki Weaver) hoiviin. Pat kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, joka laukesi kun hän yllätti Nikki-vaimonsa (Brea Bee) pettämästä, jonka takaisin saamisesta tuleekin Patille pakkomielle. Sanomisiaan editoimaton ja käytökseltään arvaamaton Pat tapaa yhtä hukassa olevan Tiffanyn (Jennifer Lawrence), joka on puolestaan kärsinyt elämässään menetettyään oman miehensä kuolemalle. Tiffany on Nikkin tuttu, joten Pat tekee diilin hänen kanssaan: Tiffany toimittaa Nikkille kirjeen ja Pat opettelee tanssimaan Tiffanyn kanssa, jotta he voivat osallistua tanssikilpailuun.

Pat ei luovu fantasiastaan viettää elämänsä Nikkin kanssa helpolla, mutta Tiffanyn kanssa vietetty aika alkaa muuttaa miestä.

Juttua piisaa ei-treffeillä

 Elokuva alkoi heti vauhdikkaasti, sekavasti ja turhia selittämättä. Elokuvan alku kuvastikin hyvin mielialahäiriöisen Patin persoonaa. Mielestäni Bradley Cooper oli tässä elokuvassa parhaimmillaan ja olisinkin ehkä suonut hänelle ennemminkin Oscarin kuin Jenniferille vaikka ei hänkään huono ollut. Robet De Niro oli myös iskussa ja tämän itkukohtaus oli liikuttava. Hänen vaimoaan esittänyt Jacki Weaver oli jo pelkästään fysiikkansa puolesta, eleiltään ja ilmeiltään, täydellinen. Elokuvan dialogi oli myös mukavan eläväistä, odottamatonta ja mielenkiintoista.

Elokuva on saanut hieman kritiikkiä osakseen siitä, että elokuvassa on tietty humoristinen poljenta vaikka se käsitteleekin vakavaa sairautta - bi-polaarisuutta. Vaikka eräs minun ystäväni sairastaakin tätä karmaisevaa mielihäiriötä, niin otin kuitenkin elokuvan elokuvana enkä ainakaan henkilökohtaisesti siitä mitenkään loukkaantunut. Kohtaus jossa Pat lyö vahingossa äitiään saadessaan maanisen kohtauksen jonka jälkeen Patin isä tulee jakamaan iskuja oli tehty mielenkiintoisen tragikoomiseksi. Tavallaanhan se oli ihan kamalaa, mutta huvittavaa se silti oli.

Varsinkin Yhdysvalloissa tuotettujen romanttisten komedioiden malli on jo muotoutunut niin vakioksi, että Unelmien pelikirja oli kyllä pirteää vaihtelua.

Hauska tapaus.

***1/2

Ohjaus:David O. Russell

Pääosissa:Bradley Cooper, Jennifer Lawrence, Robert De Niro

Kesto:122min

Valmistusmaa:USA