sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Kirja: Lopotti (Tommi Kinnunen)

Nostalgiaa huokuva uimakuva kannessa
Tommi Kinnusen kirjoittaman Lopotti-kirjan toinen päähahmo on 9 vuotiaana sokeankouluun lähetetty Helena, Joka tarkastelee maailmaa muihin aisteihin kuin näköön luottaen. Asetankin sen vuoksi kirjan Helmet-haasteen kohtaan 48. "Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä".

Lopotti on jatko-osa Kinnusen Neljäntienristeykselle, mutta toimii myös itsenäisenä osana vaikka ei olisi lukenutkaan ensimmäistä osaa.

Kirjassa kulkee kärjistäen rinnakkain kaksi eri tarinankaarta. Toisessa seikkailee 50-luvulla sokea Helena, joka yrittää selvitä kohti itsenäistä elämää. Hänen mummonsa opettaa tätä jopa lapsenpäästäjäksi vaikka tämän äiti on sitä mieltä, että korien punomistahan tyttö alkaa koulun käytyä tekemään. Häntä varten on "ihan muut hommat" kuin kätilöjutut.

Toisessa tarinassa seikkailee puolestaan 90-luvulla homoseksuaaliksi itsensä tunnistava Tuomas, joka muuttaa Helsinkiin pakoon ahdasmielisiä pikkupaikkakuntalaisia. Vaikka ei homoseksuaalisuus kovin hyväksyttyä isolla kirkollakaan ole.

Kinnunen on hyvä kirjoittaja ja hänen kielen käyttönsä on nokkelaa. Tarinoiden sekä eri aikakausien välillä puikkelehditaan luontevasti. Oli myös mielenkiintoinen idea kirjoittaa kahden eri tavalla "yhteisön ulkopuolella" olevan tarkkailijan näkökulmista kokonainen kirja. Siitä huolimatta tämä kirja ei ollut minua varten. Siihen tartuin vastahakoisesti ja vain tämän haasteen suorittaminen motivaattorinani.

***

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.