sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jagten (2012)

Jahti (Jagten) on tanskalainen elokuva, joka päätyi muutaman elokuvabloggaajan yhteisen arvostelun kohteeksi. Tähän yhteiseen projektiin osallistuivat itseni lisäksi seuraavat elokuvablogit: ...Noir, It's just a movie, Movie Mania sekä Double Feature. Linkkien kautta pääsee kunkin omaan originelliin arvosteluun. 

Itseäni Jahti kiinnosti, koska Thomas Vinterberg oli sen ohjannut. Ostin joskus yli 10 vuotta sitten saman miehen dogma-elokuvan Juhlat, joka onnistui olemaan mustin komedia jonka olin siihen ikään nähnyt. Elokuva käsitteli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön teemaa, jota tämä Jahti omalla tavallaan jatkaa. En halunnut tietää elokuvasta mitään etukäteen, joten en lukenut siitä juonenkuvauksia tai arvosteluita. Hieman hassusti luulinkin, että elokuvan tapahtumat sijoittuisivat jahtiin, siis sellaiseen laivaan. Kuinka väärässä olinkaan. Jahdilla tarkoitettiinkin ihmisjahtia.

Lucas (Mads Mikkelsen) on elämäänsä suhteellisen tyytyväinen 42-vuotias mies, joka työskentelee päiväkodissa saatuaan potkut opettajan hommista kun koulu jouduttiin sulkemaan. Lucas elää elämäänsä hymynkare huulillaan ja päiväkodin lasten kanssa hullutellen vaikka hieman mieltään painaakin oman teini-ikäisen Marcus-pojan päätyminen äitinsä luokse eron seurauksena. Lucas ystävystyy naapurissa asuvan parhaan kaverinsa Theon (Thomas Bo Larsen) noin 5-vuotiaaseen tyttöön - Klaraan (Annika Wedderkopp). Klara ihastuu Lucasiin, mutta miehen palauttaessa tytön sydänlahjan sekä toruttuaan suulleen suutelusta keksii Klara suutuspäissään valheen, joka tuhoaa Lucasin elämän. 

Klara kertoo päiväkodin johtajattarelle Lucasin näyttäneen jäykkää miehuuttaan itselleen. Tekaistusta syytöksestä kasvaa lumipallon tapaan valtava valheiden, epäluuloon sekä väkivallan lumivyöry. 

Mads Mikkelsen sekä Thomas Bo Larsen
 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on varmastikin karmeimpia rikoksia mitä ihminen voi tehdä. Jopa vankilassa oman hierarkiansa sisällä nämä lapsiin sekaantujat kuuluvat alimpaan kastiin. Jos siis kerran jotain ihmistä epäillään tämän oksettavan rikoksen tekijäksi on tätä leimaa vaikea saada pois vaikka syyttömyys olisikin oikeudessa toteen näytetty. Tällaisia tarinoitahan kuulee toisinaan ihan tosielämästäkin, että kerran pedofiiliksi syytetyn taakaksi jää ainainen epäilys. Täytyy myöntää, että minullekin jäisi, jos en syytettyä ihmistä perin pohjin tuntisi. 

Mads Mikkelsen onnistuu vangitsemaan täydellisesti jahdatun miehen roolin. Katsojana olin Lucasin puolella ja koin sympatiaa hänen puolestaan, että useimmat ystävät kääntyivät häntä vastaan, työpaikka meni alta ja koirakin tapettiin. Jahdissa oli kuitenkin mielenkiintoista se, että olin myös Klaran isän Theon puolella. Thomas Bo Larsen nimittäin teki myös vakuuttavan roolin. Katsojana ymmärsin Theoa, koska omaa lasta on vaikea olla uskomatta varsinkin kun valhe on noin karmiva. Isä haluaa vain suojella lastaan. Jahti teki myös omalle mielelleni tietynlaisen tepposen, nimittäin yhdessä vaiheessa elokuvaa päähäni hiipi hirvittävä ajatus, mitä jos Lucas onkin syyllinen? Ja olen itkenyt ja tuntenut sympatiaa tätä paskiaista kohtaan. 

Vaikka Lucas on koko kaupungin vihan kohteena eikä hän ole tervetullut edes lähimarkettiin, jossa hänet pahoinpidellään, ei hän suostu ryömimään häntä kopien alla piiloon tai lähteä kaupungistä. Lucas osoittaa syyttömyytensä näyttämällä, että hänellä ei ole mitään hävettävää, jonka Theo viimein joulukirkossa tämän kasvoilta näkeekin. Loistava kohtaus ja loistava elokuva. 

Elokuvan loppupuolta olisi ehkä voinut hieman tiivistää, mutta mielestäni aivan loppu, jossa tapauksesta oli kulunut jo vuosi ja synnit Lucasin paidasta oli ainakin päällisin puolin pesty, oli täydellinen. Marcuksen aseenkantoluvan juhlaseremoniaa seuraamaan tulleiden ystävien ja tuttujen vilkuilevat katseet sen kertoivat - entä jos kuitenkin?

****1/2

Ohjaaja:Thomas Vinterberg
Pääosissa:Mads Mikkelsen, Thomas Bo Larsen, Annika Wedderkopp
Kesto:115min
Valmistusmaa:Tanska

3 kommenttia:

  1. Arvelin Jahtia katsoessani, että meillä kaikilla tähän projektiin osallistuvilla on varmasti aika samansuuntainen näkemys ja nyt sinun ja Horrendousin tekstit luettuani näen paljon samoja ajatuksia tulleen mieleen. Katsojana joka näkee elokuvan totuuden on helpoin olla Lucasin puolella, mutta samoin kuten itsekin totesit, niin esimerkiksi Theon tunteet ymmärtää täysin, sillä eiväthän hän ja muut tiedä totuutta. Mikä korostuu lopussa jossa Lucas on "vapaa", mutta kaikki tietävtä edelleenkin ettei hänen maineensa ole koskaan enää puhdas.
    Hieno elokuva.

    VastaaPoista
  2. Olipahan vaihteen vuoksi ajatuksia herättävä elokuva. Leffan lopputekstien aikana tuli semmoinen oudon tyhjä olo. Vähän samaan tapaan kuin American History X:n jälkeenkin. Sekin leffa pitäisi katsella tässä jossakin kohtaa uudestaan. Ehkä arvostellakin...

    VastaaPoista
  3. Hauskaa, etten ollut ainoa, jolle pelkkä leffan nimi herätti vähän eri suuntaisia ajatuksia sen juonesta! :D Pidin itsekin tuosta elokuvan lopusta paljon kaikin puolin, se oli todella onnistuneesti toteutettu. Niin kuin tosin koko Jahti muutenkin oli.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.