sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Oscar-gaala 2017 - tulokset

Oscarit tuli ja meni. Veikkaukseni meni suhteellisen kuusimetsään vaikka alku vaikuttikin lupaavalta. Loppujen lopuksi (kun vihdoin saatiin oikea elokuvakin parhaan elokuvan oscar-palkinnon saajaksi julistettua) oli pistesaldoni 9/24.

Warren Beatty sai väärän kuoren luettavakseen, ups!
Emma Stone edusti nättinä
Moonlight oli mielestäni erinomainen elokuva ja olinkin iloinen, että pysti meni (lopulta) oikeaan osoitteeseen eikä keskinkertainen La la land sitä itselleen napannut. Ja kyllä siinä esiintynyt Mahershala Alikin sivuosa-Oscarin ansaitsi vaikka ei niin suurta vaikutusta itseeni tehnyt kuin elokuvan muut näyttelijät. Emma Stone tosin ansaitsi pääosasuorituksestaan voittamansa pokaalin tehden La la landista siedettävää katsottavaa. Viola Davis ansaitsi varmasti sivuosa-Oscarin elokuvasta Fences vaikka en ole sitä edes nähnyt. Sen verran vakuuttavasta leidistä on kuitenkin kyse. Jos hän esiintyisi jossain mainospätkässä, niin tuskin uskaltaisin olla ostamatta kyseistä tuotetta. Pääosamies-pokaalin pokkasi itselleen puolestaan Casey Affleck. Hänenkään voittoelokuvaansa - Manchester by the sea - en ole vielä nähnyt, mutta Casey kyllä onnistui yllättämään näyttelijänlahjoillaan elokuvassa Gone baby gone, joten uskon, että hänessä on pokaaliainesta.

Jimmy Kimmeliä ylistettiin kovasti juontajana ja olihan hän ihan mukiinmenevä. Tavallaan ei liian ärsyttävä eikä jännittänytkään silmin nähtävästi ainakaan. Kuivakkaa sanailua ja mukavaa piikittelyä arkkiviholliselleen Matt Damonille. Ihan jees siis. 

JK kuivakan cool?  
Harmittamaan jäi se kuinka huonosti olin valmistautunut gaalaan nähden vain neljä elokuvaa jotka olivat ehdolla jossain kategoriassa. Huomattavasti nautinnollisempaa on veikata ja jännittää kun tietää mistä leffassa on kyse.

6 kommenttia:

  1. Aah!

    Olipas taas nautinnollista lukea mietteitäsi näistä palkinnoista :DD Ihan kuin omia ajatuksia olisi itse asiassa lukenut. Samaa mieltä La La Landista, Emma Stonesta, Moonlightista ja Mahershala Alista!

    Ja sehän siinä olisi, kun saataisiin tänne Suomeen ne leffat ihan ajallaan, eikä vasta kuukauden päästä Oscareista. Kyllä minä niin vannon vielä muuttavani joskus "isona aikuisena" Yhdysvaltoihin ihan vain siksi, että leffatarjonta olisi niin paljon parempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Minäkin kohta muutan, jos ei saada tähän elokuvapolitiikkaan muutosta. Ihan älytöntä että oscar-ehdollla olevia leffoja saadaan ensi-iltaan niin myöhään tai jos on mennyt jo pitkään, niin näytöksiä ei lisätä vaikka gaalaa edeltävällä vkolla. Ärsyttävää meinikiä täällä maailman perukoilla.

      Poista
  2. Ellei sitten tyydy katsomaan vain jenkkielokuvi niin uskallan väittää, ettei heidän leffatarjontansa ole parempi kuin täällä. Todennäköisesti huonompi, sillä kuinkahan suurella todennäköisyydellä siellä saa esimerkiksi suomalaisia elokuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenkkilä on niin iso paikka, et kyl sielt varmaan vähän enemmän underground scenee löytyy ja pienii teattereita joissa pyörii ties mitä. Tai sit vaan Hollywood-actionia...

      Poista
    2. Varmasti jos maan kokoa ajattelee niin sieltä varmasti löytyy lukumääräisesti enemmän elokuvaa, mutta välimatkat löytää esimerkiksi eri maiden elokuvia voivat olla sellaiset että tyytyy vain perusmarkettikamaan ja aika luultavaa on, että se koostuu samanlaisesta tavarasta kuin meilläkin, eli enimmäkseen masentavista perusvarmoina pidetyistä elokuvista kuten Oscar-voittajista. Ottaen huomioon kuinka paljon täällä se markettikama on jenkkielokuvaa niin kotimaassaan se on varmasti vielä dominoivampi jo pelkästään markkinoidensa vuoksi, mutta niin jenkkipainotteinen valikoima kuin meilläkin on niin en ole vielä käynyt yhdessäkään marketissa jossa ei olisi myös suomalaisia elokuvia, ruotsalaisia elokuvia, etc. Jostain Walmartista tuskin löytää yhtä helposti muita kuin englanninkielisiä elokuvia. Jos taas mennään teatteripuolelle niin jenkkilän koon vuoksi siellä on taatusti mahdollisuutta löytää paikkoja joilla on varaa esittää muutakin kuin pelkästään ns. hittielokuvia, mutta luulenpa että jos asut jossain muualla kuin suurkaupungissa ei siellä sitä mahdollisuutta ole samassa suhteessa kuin jossain New Yorkissa ja siihen pikkukaupunkiin Suomi tulee pikemminkin yhdistää kuin koko maahan.
      Toki olen sitä mieltä, että Suomen teattereissakin pitäisi näyttää enemmän muutakin kuin jotain Avengers-leffoja tai mitään palkintoehdokkaita, mutta olen myös sitämieltä että ihmiset jotka vinkuvat meillä saatavilla olevien elokuvien valikoimasta ovat liian usein aikamoisia kermaperseitä ja jos se leffa ei nyt jossain Netflixissa olekaan niin ei sitten, aina löytyy jotain yhtä kiinnostavaa ja sekin varmasti löytyy jos vaivautuu näkemään hivenen enemmän vaivaa kuin ruudun liu'utus.

      Poista
    3. Niin, itse olin töissä aikoinaan sellaisessa pienessä elokuvateatterissa, joka näytti muun muassa Sodoman 120 päivää (ei, ei ollut pornoteatteri) ja muuta vähän jännempää kamaa, niin mielestäni se oli ihan hauska väriläiskä Finnkinon rinnalla. Kuitenkin se meni konkkaan kun ei sitten kuitenkaan niin montaa ihmistä sellaista kiinnosta teatterissa katsoa. Minusta on kuitenkin kivempi että on niitä vaihtoehtoja.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.