sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

The Maze Runner (2014)

Labyrintti (The Maze Runner) perustuu James Dashnerin kirjoittaman nuorille suunnatun kirjasarjan ensimmäiseen osaan. Elokuvan jatko-osa Maze Runner: The Scorch Trials saa ensi-iltansa Suomessa 18.9.2015. 

Thomas (Dylan O'Brien) nostetaan laatikkomaisessa häkissä maanpinnalle eikä hän muista aluksi edes omaa nimeään. Hän saapuu laajalle aukiolle, jota asuttaa parisenkymmentä miespuolista henkilöä. Thomas saa tietää, että kaikki henkilöistä on tuotu paikkaan samalla tavalla; yksi kerrallaan kuukausittain eikä kukaan muista mennyttä elämäänsä. Viimeisimpänä henkilönä laatikko tuo alueen ainoaksi jäävän naisen, Teresan (Kaya Scodelario).

Paikkaa johtaa ensimmäinen aukiolle tuotu ihminen - Alby (Aml Ameen). Hän opastaa Thomasia uuteen kotiinsa, jota ympäröi jättikokoisilla seinillä varustettu mekaaninen labyrintti. Tämä sokkelo muuttaa muotoaan ja sitä vartioi sen käytävillä kulkevat epämukavat skorpioonimaiset otukset, jotka pistäessään myrkyttävät uhrinsa, mutta samalla saa heidät muistamaan jotain vanhasta elämästään. 

Yhteisön asukkaat ovat jaettu eri tehtäviin, mutta Thomas on heti alusta alkaen halukas kuulumaan "juoksijoihin" eli niihin jotka tutkivat labyrinttia. Muut ottavat Thomasin hyvin vastaan, paitsi Gally (Will Poulter), joka on alusta asti häntä vastaan. Mies ystävystyy muutaman paikan asukkaan kanssa ja lähtee selvittämään labyrintin arvoitusta toisen juoksijan - Minhon (Ki Hong Lee) - kanssa

Elokuvassa mukana myös mm. Patricia Clarkson sekä Thomas Brodie-Sangster.  

Minhon ja Thomas juoksentelevat labyrintissa
Labyrintista tuli hieman mieleen Cube, jossa myös ihmiset heitetään vieraaseen ympäristöön ja yrittävät päästä sieltä pois. Pidän yleisesti tällaisista mysteeri-teemaisista-elokuvista ja oli tätäkin ihan jännä seurata. Labyrintissa oli kuitenkin paljon puutteita. Yksi suurimmista ongelmista oli epäkiinnostava pääosamies, Dylan O'Brienin näyttelemä Thomas. Myös moni muu hahmoista ontui eikä kenelläkään tuntunut olevan oikein hyvää kemiaa keskenään. Elokuvan ainoa nainen oli myös täysin tyhjä kuori, joka ei herättänyt ainakaan minussa minkäänlaista kiinnostusta itseensä. Ainoat jonkinlaista persoonallisuutta huokuvat hahmot olivat liioitellun pahikseksi tituuleerattu Gally sekä ryhmän johtajana toiminut Alby. Juoksijana toiminut Minhon vaikutti myös kiinnostavalta mutta hän jäi aika pintapuoliseksi toimintahahmoksi.

Mielestäni oli kuitenkin mukavaa katsoa elokuvaa, jossa ei ollut juurikaan tunnettuja kasvoja. Oikeastaan vain kolme niistä oli minulle entuudestaan tuttuja eivätkä nekään "ylikuluneita". Pätkä kärsi kuitenkin elokuvasarjojen ensimmäisille osille tyypillisestä ongelmasta; keskitytään luomaan puitteet ja esittelemään hahmot, niin itse juonelle ei jää niinkään sijaa. Labyrintissa olisi voinut olla vaikka mitä mielenkiintoista, mutta mekaaniset jättiötökät eivät sitä olleet. Sen loppu oli myös pitkitetty ja pedattu pitkästyttävästi jatko-osaa ajatellen.

Elokuvassa oli kuitenkin ihan jännä idea eikä sitä katsellessa täysin tylsistynyt, mutta sen olisi vain voinut tehdä niin paljon paremminkin. Kirjasarjaa en ole lukenut, joten en osaa sanoa kuinka uskollinen se oli esikuvalleen.

**1/2

Ohjaaja:Wes Ball
Pääosissa: Dylan O'Brien, Kaya Scodelario, Will Poulter
Kesto:113min
Valmistusmaa:USA

4 kommenttia:

  1. Nämä Hunger Games-yleisölle suunnatut elokuvat eivät yleensä kiinnosta minua pätkänvertaa, mutta kieltämättä tuo labyrintti-idea herättää hieman uteliaisuutta.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, labyrintti tarjoaisi niin paljon mahdollisuuksia, mutta tässä sitä ei olla osattu hyödyntää täyteen potentiaaliinsa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.