sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 10. elokuuta 2013

Snow White and the Huntsman (2012)

Työpaikalle oli tullut elokuvien vuokrauspiste. Päätinkin lainata tämän Lumikki ja metsästäjä (Snow White and the Huntsman) -elokuvan.

Lumikki (Täysi-ikäisenä Kristen Stewart) on iloinen pikku tyttö, jonka äiti on kuollut tämän ollessa nuori. Surun murtama kuningas-isä kokee iloa vasta ensimmäistä kertaa kohdattuaan kauniin naisen, Ravennan (Charlize Theron), jonka nai heti seuraavana päivänä. Aviovuoteessa Ravenna kuitenkin surmaa kuninkaan ja marssittaa oman armeijansa kuningaskuntaan, joka tappaa miltei kaikki kaupungin asukkaat. Lumikin äitipuoli heittää tyrmään. 

Kuningattarelle on tietysti tärkeää oma ulkomuoto, joten hän kyselee tasaisin väliajoin ihmepeililtään, että "ken on maassa kaunein". Eräänä päivänä peili ei vastaakaan Ravennan nimeä vaan Lumikin. Peili myös valaisee, että Lumikki on avain Ravennan ikuiseen nuoruuteen. Lumikki voi myös tuhota kuningattaren, koska kauneimman naisen veri on huonoksi kuningattaren hipiälle. Lumikki ehtii kuitenkin karkaamaan sellistään ennen kuin Ravenna saa tarvitsemansa sydämen ja lähettää metsästäjän (Chris Hemsworth) jäljittämään tyttöä.

Metsästäjä päättää pelastaa Lumikin ja avuksi saapuu myös muutama kääpiö.

Chris ja Kristen
Mielestäni Charlize Theronin vesiset silmät, kun hän yritti tavoittaa traagisen kuningattaren rooliaan, olivat hienot. Mieleen tuli jotkut sarjakuvan naiset.  Mitäs muuta hyvää sitä keksisi. No, lavastus ja puvustus olivat mukavan goottisia ja antoivat tutulle sadulle vielä enemmän synkeitä piirteitä. Elokuvan alkua seurasi ihan kiinnostuneena. 

Sitten kun "loistavat näyttelijänlahjat" omaava kaksikko: Kristen Stewart ja Chris Hemsworth astelivat kuvaan, niin alkoi katsominen hieman tökkiä. Kristen on kyllä nätti tyttö. Ymmärrän sen. On vain kiusallista katsoa hänen "näyttelyään", kun tuntuu että hän ei hallitse omia kasvon ilmeitään. Kun hän kykki metsässä piilossa metsästäjältä, niin näytti hän aivan siltä kuin olisi ollut hätäisellä kyykkypissalla. Ja kun hän elokuvan loppupuolella kannusti Kuningattaren vastustajat yhteiseen rintamaan taistelemaan vierellään, niin ei kukaan ottaisi vakavasti Kristeniä inspiroivana johtajana. 

Chris on melkeinpä Kristenin miespuolinen vastine. Okei, on hän parempi, mutta ei paljon. Hän yritti esittää jotain moukkamaista metsästäjää, mutta se tuntui myöskin täysin epäuskottavalta ja ärsyttävän teennäiseltä. Kääpiöt olivat siinä mielessä hauskoja, että ainakin osa tai kaikki olivat ihan normipituisia oikeasti. Yksi heistä oli nimittäin Lovejoy eli Ian McShane. Hänen näkemisensä kääpiönä oli yksi sellaisista WTF-hetkistä.

Tunnistatko missä on Ian McShane?
 Tällaisissa tutun sadun filmatisoinneissa yritetään usein keksiä jotain twistejä, että eivät olisi täysiä kopioita tutusta. Tässä elokuvassa taikapeili ei puhunutkaan peilistä käsin vaan valui jonkinlaisena massana ihmismuotoon kuningattarelle juttuja kertomaan. Mielestäni tämä oli hieman tarpeeton muutos. 

Visuaalisesti ihan kiva ja Theron oli kyllä ihan hyvä, mutta muuten aika pökälemäinen. 

**

Ohjaaja:Rupert Sanders
Pääosissa:Kristen Stewart, Chris Hemsworth, Charlize Theron
Kesto:127min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.