sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

tiistai 6. marraskuuta 2012

Bill Bailey: Tinselworm (2008)

Katsoin Bill Baileyn stand-up esityksen taltionnin Tinselwormin. Bill Bailey tuli minulle tutuksi Black Books -sarjan kautta hauskana Mannyna. Ajattelin, että ehkäpä Bailey on hauska mies myös itseksensä. Ihan hauskahan hän oli, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. 


Musiikki oli suuressa osassa Billin esityksiä, joskus toimivassa määrin ja joskus taas ei. Sketsi Kraftwerkin Eldonin kanssa oli vähintäänkin hämmentävä. Yhtään erittäin hauskaa sketsiä ei häneltä irronnut, mutta muutama hymistelyn arvoinen juttu kyllä. Mitään tiettyä teemaa vitsien aiheissa ei ollut; Bill sivusi niin politiikkaa, elokuvamusiikkia kuin housuprässiäkin. Miehen olemus onkin koomisempi kuin hänen juttunsa.

Billin stand-up keikka päättyi omituisesti musisointiin intialaisen kuoron kanssa. Musiikkiessitykset eivät olleet hauskoja tai edes hauskoiksi tarkoitettukaan. Joten hieman irralliselta kokonaisuudelta tuntui tuo lopun musiikkiesitys. 

Ei pärjännyt Carlinille, Gervaisille eikä Hicksille.

**

Pääosissa: Bill Bailey, Kevin Eldon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.